tiistai 19. toukokuuta 2020

Tarinaa tälle päivälle ilta tuli ja lääkkeet pakotettiin ottamaan eli uni kohta tulee. Silmäni on ollut tänään oudot haamuja näkynyt silmissä.

Oli päivän touhut kävin kanttiinissa ostin herkkuja siitä syömään. Tuli J. kaveri osastolla kytät sen toi kun oli kaveri jurrissa möykkäsi se vähän tullessaan, oltiin sen kanssa osasto 30 oli siellä hiljanen kaveri mutta kun oli  viinaa saanut niin nyt piti ääntä.

On ollut silmäni tämän päivän oudot haamuja on näkynyt pitkinpäivää silmissä. Kiitos hoitajien verenpainelääkkeen. Vaikka selittää hoitajat että kaihi tekee sen miten juuri alkoi silmäongelmat. Samalla kun pakottivat minun ottamaan verenpainelääkkeen. Mitä en halunnut ottaa kun oli yläpaine hiukan koholla alapaine oli hyvä sekä pulssi.

Miksihän hoitajat halusivat  minun ottavan tommoisen myrkyn mistä silmäni meni, Eikä ole kunnolla palautunut olen sanonut henkilökunnalle silmistäni mitkä oudot on. Puhuu ne vaan kaihista mihin minä en usko kun ei ole kaihi millään tavalla varoitellut olemassa olostaan. Silmälääkärikin oli todella outo puhui se vaan mielenterveydestä, Vanha mies kai se hommansa hoiti, silmäni on vielläkin oudot.

Menee silmissä tommoisia mustia pieniä pyöriviä palloja sekä vaaleita haamuja mitkä heti häipyy kun käännyn nopeasti niitä katsomaan.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...