Istuimme M.kanssa tupakkakatoksen alla pitkään juttelimme sen kanssa. Kohta onkin sitten ruoka on taas nälkäkin minulla. Lähdimme sisään molemmat omaan kämppään. Huomenna onkin sitten työt minulla sanoi M. että oli joku sanonut ohjaaja Piiaa natsiksi.
Tulikin taas iso kaveri S. ovelleni pummaamaan kahvia sanoin että ostakaa itse kahvinne. Pahus kun eivät ole lusineet kaverit oppisivat itse ostamaan kahvinsa on paha tapa kun kerjäävät jatkuvasti. On olleet kaverit monetkin laitoksissa mikseivät osaa ostaa kahvia ja röökiä.
Minä lopetin pummejen elättämisen harmittaa niiden tyyli jatkuvaa pummaamista. Samat karpaasit pummaa jatkuvasti iso kaveri ainakin jaksaa pummata olen sanonut ettei sille minulla ole kahvia.
Helkkari jos ei ala menemään jakeluun toi pummaaminen. Saa silloin puuttua henkilökunta asiaan sillä ei tommoinen pummaaminen ole mistään kotoisin. Nyt lähden telkkahuoneeseen katsomaan telkkaa tunnin päästä onkin sitten ruoka, nälkä onkin minulla otan ruokaa ja leipää pari siivua kalkkunalle ja juustolla toivotaan että tulee hyvä ruoka ja jälkkärit.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti