Pappi tuli osastolle olisimme puhuneet H. kanssa omasta uskonnosta islamista alkoi tomppeli K. vittuilemaan ettemmme saa puhua siitä. Sanoin hoitaja K. että mitä vittua se sille kuuluu mistä puhumme. Tuli uusi kaveri porukkaan se oli heti mukana kun sanoin pummin merkeistä. On kaverilla kuvia käsissään. Aika välkky nuori kaveri mukavan tuntuinen heppu.
Oli ruoka äsken muilla oli lohikeitto, minulla oli peruna linssikeitto näin sen käsitin. Ainakin minulle oli kalaton ruoka ja hyvä keitto otin myös yhden vaalean leivän margariinilla sekä jonkun jälkiruuan sekä kahvin. Nyt lähden hamppaitten pesuun jää monesti illasta hampaitten pesu.
Tulee radiosta Bandinoksen uudesta tilasta kun kytät leimaa bandinoksen järjestäytyneeksi rikollisjärjestöksi. Ja pahus eihän se ole kun isojen poikien järjestyksen pitämistä. Ja hyvää harrastuksen pitämistä. Minutkin on tuomittu junnusta asti rankemman mukaan laista piittaamattomana. Oli minulla siskoni sen aikasen miehen isä Erkki Kyander lautamiehenä käräjilläni. Sekä johtaja opettajani Matti Oksanen. Molemmat tiesi että lusin mielummin kun siviilissä olen. Kai ne halusi minulle hyvänmiehen lisää.
Eipä minun olisi tarvinnut lusia ollenkaan mutta lukekaa raamattunne mitä JEESUS sanoi toiselle ryövärille.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti