Kummasti herään aikasin aamuyöllä menin toki aikasin nukkumaan en jaksanut koneella olla illalla.
On ollut silmäni paremmat sisällä ulkona menee harson tapaista silmissä. Ja mustia nopeita polloja mitkä menee seinistäkin läpi. Jumalauta kostan vielä minulle verenpainelääkkeen antajat.
Ei millään voinut alkaa kaihista johtuvaa silmieni oireet. Miksi olisi juuri silloin puhjennut kaihi minulle parin päivän aikana. Kun tuli minulle silmäoireeni heti kun verenpainelääkkeet minulle väkisin lyötiin. Miksi kysynpä vaan mitä helvettiä se kuuluu saastoille hoitajille minunn verenpaineeni. Ihan tahallaan luulen niiden minulle verenpainelääkkeen antavan. Olisivatko tienneet silmäoireiluni meni todella pahaan kuntoon silmäni. Mitkä ovat vaan jatkuneet, oireiluni silmissä.
On muuten oloni ollut hiukan parempi kuin yli vuoden sairastelin osastolla 30 olin niin pirun kipeä. Puhuin siellä hoitajille joka lääkkeiden jaossa huonosta voinnistani. Pahoista vapinoista käsissäni ja mikä levisi jalkoihinkin. Päänsärky oli jatkuvaa, seksihalut oli meneet. Unet oli huonot muutaman tunnin nukuin yössä. Oli kokonaisvaltainen huono olo. Ajoivat minut hoitajat pois lääkejonosta eivät mitään kantaa ottaneet sairasteluuni.
Täysiä elukoita ovat Mengele lääkärit ja Kapoja hoitajat. Kun eivät ota kantaa potilaiden sairasteluihin. Ryssän perkeleet ovat pahimpia ei ne paljon puhu meidän kanssa.
Ja minä kun en sairas ole muuten olen alkoholisti, keneltä on viinapiru kuollut päästäni. Pitäisi saada nämä saatanan opetuslapset tilille pahoista teoistaan. Eli minun kiduttamisestani mikä on ollut jatkuvaa. Fyysistä ja psyykkistä kiduttamistani pakkolääkityksillä mistä olen sairastunut vapinat tulleet ,silmäni menivät huonoksi. Henkistä väkivaltaa pakkohoidolla ja miksi on ryssiä lääkäreinä kysynpä vaan sitäkin.
Kyllä suomalainen lääkäri tuntee parhaiten suomalaisen pään kunnon. Ryssän ajatus voi olla kielteinen suomi potilasta kohtaan. Saatanan vääräuskoinen koira ryssälääkäri V.T löi minulle 1800 milliä LITO myrkkyä sekä risperidon lääkityksen. Nyt on lyöty vielä olantsapiini myrkyn ja risperidon jäi pois on olantsapiini kauhea myrkky ei vatsanikaan toimi ollenkaan pitää minun bide suihkulla panna vatsani toimimaan.
Menee vielä ABILIFY 20 mg sekä joku FELODIPIN 10 MG. Kovan verenvuotoni jälkeen tiputtu naislääkäri E.E 1500 milliin LITON. Uskon ja luulen että johtui kova verenvuotoni lääkkeistä. Mitä lie syöttivät minulle vaikka rotanmyrkkyä kun rotatkin kuolee kuulemma verenvuotoon. No ehkä ei niin ollut mietin vaan mistä niin kova verenvuoto tuli että piti kahdessa sairaalassa sitä hoitaa peijaksessa ja meilahdessa , missä ihmettelivät miksi peijakseen veivät minut eivätkä suoraan meilahteen. Oli viellä peijaksen hoito niin kauheaa kun löivät jonkun putken rutinalla sieraimeeni. Seuraavana päivnä ambuanssilla meilahteen missä sain usealta naiselta kunnon hoitoa. Ja siitä hyytyi verenvuoto mikä kestikin monta päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti