Olisin mennyt täällä ohkolassa pyörähtenessä komissiossa oli se joku kidutuksen vastanen ryhmä oli siinä ulklomaalaisia mukana. Kummasti minut jättivät väliin ja noita nuorisoita haastattelivat eihän niillä ole mitään kerrottavaa.
Epäilen vaan henkilökuntaa minun väliin jättämisellä. Kun tietävät ne minun kiduttamiseni. Kertoi kyllä hoitajat että valitsi komission porukka ketä haastattelivat. Kuulemma lukivat kaikken papereita toimistossa kumma vaan ettei minun paperini vetänyt.
Heidän kriteereillä ei olisi ollut minun tekstini niin kiinnostavaa teksiä. Kun olisi ollut minulla paljon kiduttamisestani. Olisin kertonut ihan kaiken Mengele lääkäreistä ja Kapo hoitajista. On monessa paikassa saanut kokea ihan hirveyksiä henkilökunnalta.
Lukekaaa minun Blogiani on siellä yksityiskohtaisesti asiani kiduttamisestani, monessa paikassa. Olisin kertonut kidutuksen vastaiselle komissiolle nuoren tytön rundiin retuuttamiselle monta pamppua retuuttivat tyttöä sitäkin pyysivät vieraat palaveriin muttei uskaltnut tyttö palaveriin mennä.
Kai nuori tyttö varoi puhetaan ei sekään uskaltnut mennä puhumaan kidutuksen vastaiselle keskustelulle. Oli siinä porukassa ulkomaan kielisiäkin.
Kaikki menee ihan vituilleen soitin tutulle lääkärille muttei sillä ollut aikaa puhua. Lopetti lyhyeen puhelumme M.K on M.K ennen ottanut hommani tosissaan. Täytyy huomenna soitella päivällä M.K uskon että vastaa se paremmalla ajalla ei ole M.K minua koskaan kuseen jättänyt.
Nyt alan nukkumaan väsyttää minua jo nyt lääkkeet sen tekee. Kello on 20.55 nyt sammutan koneeni ja käyn nukkumaan. HYVÄÄ YÖTÄ ENKELINI. KYLLÄ PAPA KAI TÄÄLTÄ NOUSEE.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti