Kuulin vasta myöhempään että tutki valtuusto kiduttamisiakin. Sanoo hoitajat että valitsivat valtuusto ketä kuulivat miksei siis minua valittu palaveriin kun ,minua on kidutettu vuosia monessakin paikassa.
Epäilin vaan että oli hoitajilla sormensa pelissä, etteivät minua ottaneet komiossion kuultavaksi. Muuten tuntuu oudolta mikseivät minua ottaneet kun vanhin konna olen talossa ja eniten kokemusta monestakin paikasta ,kumma oli heidän valitsemansa porukka kun noita junnuja valitsivat.
Eihän nuorisolla ole semmoista kokemusta kun minulla vuosilta monet paikat kiertäneenä olisin puhunut kaikki paikat yhtenä kellokosken ryssä touhut. Ja olisin kertonut myös talon huumeongelman. Tässä osasto 20 on ollut huumeita liikkuen ulkomaan kaverikin löi yhdeltä vanhanliiton mieheltä leuan rikki. Kumminkin ulkomaan kaveri pääsi lomille ekan kerran kuskasivat kaveria rullatuolilla kun oli se niin sekasin. Seuraavaalla se tuli vanhmepiensa kanssa lomilta ja oli se ihan sekasin monta päivää. Joutui se viimein rundiin.
Eli miettikää tämän talon touhuja lukekaa minun kiduttamiseni hupia kiinni 1 v 9 kk turhaan selkin samarian pisaran paikan takia piti olla samarian paikan uskovainen ja raitis mutta olikin siellä juoppo kokki kuka kuukauteen soitteli kolme kertaa poliisit itselleen kun pikku ukkoja näki lanssi ei uskaltanut tulla talolle ennen kun sain hullulta Antti Rasinkangaalta puukot piiloon. Ja minulle alkoi kiduttaminen, lukekaa tekstejäni mitä kaikkea myrkyttäjäni tekivät. Johtuu varmaan kaikki sairasteluni lääkkeistä. Paha tämä viimenen verenvuoto nenästäni mikähän lääke senkin verensyöksyn aiheutti. Tuli suustanikin verta solkenaan. Ekaksi veivät minut peijakseen siellä ruinnoivat jonkun putken nenääni niin että rustot vaan rutisi. Jätti ne jonkun sinne nenään joku putki nenästä poskeen kiinni teipillä. Seuraavana päivänä meilahteen siellä sain hoitoa ja hyytyi vuoto. Ihmettelivät siellä vaan mikseivät heti tuoneet minua meilahteen ohkolasta.
Minä en saa peijaksesta hoitoa on minulla huonot kokemukset peijaksesta. Olen muutaman kerran saanut peijaksesta todella huonoa hoitoa ja kohtelua. Lukekaa tekstejäni kiduttamisestani monessa paikassa intiaani kestää aika paljon fyysistä kidutusta mutta tämä henkinen kidutus on turhan rankkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti