Oli päivä ruoka töitä ,minulla ei tänään ollutkaan. Oli päivä ruoka lihakeitto en ulkona käynytkään. Oli papin palaveri mikä sopii T potilaalle. Minä en oikein saa mitään papilta. kun ei Papilta tule yhtäänm säälin tunnetta mitä minulle on tehty. Luulisi että jengi itkisi puolestani, kun niin paljon olen kärsinyt. Rautoihin laittaneet monen miehen voimin. Pitäisi saada hirtettyä kiduttajani kun ne ovat sadisteja ja niillä ei ole oikeutta elää. .Ja lukekaa blogistani kenestä puhun on niitä paljon keneltä hengi saisi lähteä.
Toivotaan nyt että koronavirus iskee oikeisiin kohteisiin, ja kaataa jengiä ympäri maailman. Suomi on kirottu maa ja kirottu kansa. Eli saisi täällä kato käydä ja jengiä tippua ojan penkalle. Kuin ei olisi enään kenelläkään hoitopaikkoja. Huutoa ja kärsimystä Koro koro koro kuuluu vaan sieltä täältä. Saatanat kärsikää ja kitukaa niin paljon kun minä olen kärsinyt. On yhdelle miehelle vähän liikaa kärsimystä. Lukekaa miten olette kiduttaneet minua, vuosien kidutus kyllä se on minuun jälkensä jättänyt.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti