tiistai 29. syyskuuta 2020

Tulin kerran töistä oveni oli lukossa silti oli tietokoneeni näyttö käännetty alas kukaan ei myönnä tehneensä sitä. Tänään tulin töistä oli rasvaa lattiallani monessa kohtaan.

Ja potilaat eivät ole  päässeet huoneeseeni kun oveni oli lukossa. Mietin pääni puhki mistä rasva olisi voinut tulla. Kengissäni se ei ole tullut enkä ole rasvannut mitään. Ei mene jakeluun minulle tommoiset asiat koneen näyttö ja rasva lattiallani. Joku piruhan minua haluaa varmaan kiusata. Tietää monet minut niin tarkaksi että varmaan huomaan kaiken. Voihan toki olla että on asioilla järkeenkäypä selitys jos laitosapulaiset ovat molempiin asioihin syylliset mitä toki epäilen ensiksi. Miksi henkilökunta tekisi moista jäynää, ellei joku halua päätäni sekoittaa.

Mystistä on kaikki laitosapulaisilla on avain hoitajien kanssa oveeni. Minä ihmettelen sitä kun oli koneeni näyttö käänetty kiinni. Ei kukaan tunnustanut koskeneensa koneeseeni vaikka sata varma oli että koneeseeni oli koskettu. Olen niin tarkka että huomaan pienemmänkin muutoksen huoneessani.

Olen niin tarkka tutkija ettei jää minulta mikään huomaamatta sen tietää monet ketkä minut tuntevat. Oli ruoka äsken cik herne pinaatti pasta oli ruoakana, olio se erittäin hyvää menee noi tuoreet alas nielustani. Jätän lihan varmaan pois ruokavaliostani.Kun tuntuu liha jäävän nieuuni tonnikala ja riisi pahimpia. Joudun työntämään sormet kurkkuuni ja puklaamaan ne ulos nielustani. Voihan olla että kurkussani on jotain outoa joku ehdotti tähystystä.


Täytyy nyt pitää mölyt mahassani tosta koneen näytön kääntämisestä, ja rasvasta lattiassa. Muuten luulee nämä nuijat että kitsailen turhaan. Mutta kuulostelen hoitajia ja potilaita sekä laitosapulaisia. Kyllähän minäkin kuljen unissani kun kusen roskikseen ja menen toisten oville.En voi sille mitään kun lääkkeet tekee tokkuraiseksi. En silloin ole vastuussa tekemisistäni. Kumma kun näin kauan meni ennenkun alkoi Facebook puuttumaan kirjoituksiini. Mitä todella ihmettelen miksei saa kirjoittaa niinkun asiat ovat. Onhan minullakin sananvapaus ja tutkivana journalistina on minulla omat vapauteni. Minä en voi kirjoittaa omatuntoani vastaisesti. Totuus pitää saada tuoda julki. Muuten ei kehitys kulje eteenpäin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...