Teki hyvää sellijumpat alkoi veri kiertämään ja yön jälkeinen jäykkyys hävisi. Jatkan vielä jumppaa edelleen tässä koneen käytön ohella. Teen pitkin päivää varjonyrkkeilyä sekä muita liikkeitä. Etunoja punnerruksia teen usein pitkin päivää että pysyy taso niissä. Tein yhteenaikaan kevyesti 90 toistoa niitä levellä ja kapeallakin tein niitä saman verran.
Saamari kun jaksaisin mennä kaupoille hakemaan numero 3 vahvuudella lasit kun nämä silmälääkärin lsit ovat noumero 2,5 vahvuudella enkä näe näillä hyvin. Tarvitsen kolmosen lasit ainakin, haen ne tänään jos vaan jaksan kaupoille lähteä. Proteniini juomaa haen myös ja teetä ja hunajaa. On kanttiini niin kallis paikka eikä kantiini ole auki viikon loppuna. Tuli juuri radioista että on kello vasta 4,45 kun siirrettiin kelloja taaksepäin yöllä. Hyvä että tuli uusi aika radiosta en lähtenyt kongille tyhjentämään sorsaa ja juomaan hopeateetä.
Nyt teen sellijumppia venytyksiä aitajuoksija liikettä lattialla istuen jalkoja levitellan. Sormia varpaisiin vetäen ja jalkoja toisen yli venytellen. Siihen etunoja punnerruksia sekä lankutuksia venyttelin hyvin.
Antoi hoitaja H. minulle sorsan kun öisin käyn kusella monesti en tiedä siksihän etten häiritse yökköjä käytävällä. Tiedä sitten häntä miksi sorsa olen kussut sitten sorsaan öisin välillä ainakin. Käyn toki vessassakin kusella ei pitäisi hoitajien häiriintyä siitä.
Huono homma kun en tajunnut pyytää järvenpään silmäasemalta silmälääkäriltä 3 vahvuuden laseja olisin nähnyt niillä paremmin. Näin vaan sen näyttämän taulun kokonaan siksi määräsi se 2,5 vahvuudella lasit.
Harmi kun ei ole teetä eikä hunajaa minulla enään. Yritän jaksaa hakea hunajaa ja teetä kaupasta sekä vielä proteiini juomia neljä purkkia ainakin. On toi proteiini niin tärkeä kun vielä salilla käyn ja jumppaan huoneessani on proteiini rakenneaine. Kroppa kaipaa sitä runsaasti lihaksien kehittymiseen ja ylläpitoon.
Olen huomannut että äkkiä lihasmassa katoaa kun täälläkin tuli pakollinen tauko salilta koronaviruksen takia. Kun pelkäävät sitä virusta ja pöpöä jos sitä ilmenesi talossa emme ota sitä riskiä. Olemme nyt päässeet kahdestaan nuoren tytön kanssa salille ohjaajan mukana ollessa. Olemme joutuneet desinfiointiaineella pesemään kaikki laitteet ja painot mihin olemme koskeneet. Eli tarkaksi on mennyt homma, mutta hyvä niin ei leviä pöpö jos sitä olisi.
Harmi kun en näe näillä laseilla kunnolla toivotaan että 3 vahvuuksilla näen paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti