En nyt tähän enempää kirjoita juoposta kokista lukeaa aikasempia kirjoituksiani olen siellä kertonut yksityiskohtasesti selkion samarian pisaran touhut täyttä kusetusta se oli kun alkoi heti kokki ryyppäämään kun lähti venäläinen talonmies A.S venäjälle vaimonsa ja pienen lapsensa luokse aloitti aina sekopää itkuviinaa juova Antti Rasinkangas ryyppäämään. Kolme kertaa soitteli se itselleen kuukauteen poliisit.
Kerran Antin hakuja taisivat hakea pitkään pihassa. Olisivat vieneet kyrvän mukanaan. Kerran Antti tuli ovelleni ja sanoi että soita ambulanssi kun hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Soitin hälytyskeskukseen sanoi ne että saanko Isolta Antilta puukot pois että he uskaltavat tulla paikalle.
Sanoin naiselle hälytyskeskukseen että Antti vetää itkuviinaa ja puukot on piilossa voitte tulla,
Sanoi nainen vielä että jos sielä yhtään puukot heiluu soita heti heille . Tuli lansssi ja puhuttivat Anttia minua ei Antti päästänyt kuulemaan mitä valehteli lanssin kavereille. Kuuntelin rapussa Antin juttuja tuli kaverit ulos Antin kämpiltä ja sanoivat että harhoja näkee ja kuulee. Mikseivät sitä vieneet hoitoon. Oli Antti aika murjaani kumma kun Pekka pisaran pomo ei saanut Anttia kuriin kun Pekan piti olla uskovainen mies oma kirkkokin sillä oli.
Todella on paikka tutkintani alla miksi minut järjestivät tälle saatanalliselle kidutus reissulle. Sanon vaan saatanan tekouskovaiset että kusessa olette kanssani jos jotain löydän touhuistanne kieroa. Ja ajatelkaa miten olen kärsinyt teidän saatanoiden kusettamisestani.
Minä olen ollut kiinni selkin samarian takia 1v 10 kk syyttä myrkytettavänä teidän vääräuskovaisten koirien takia Allahu Akbar.
Ajatelkaa hyvät ihmiset mikä juoni tämä tuntuu olevaan kun selkissäkin oli venäläinen talonmies. Ja täällä oli kyrpä ryssä mieslääkäri mikä määräsi minulle LITO myrkkylääkettä1800 mg sekä risperidon myrkytys vaaraan asti kusi ja verikoetta kerran viikkoon, myrkyn takia aina palaamme samaan asiaan miksi ryssät myrkyttää lääkkeillä meitä sotilaita. Ja kukaan ei tee mitään hyväkseni, kysynpä vaan miksi.
Onneksi on koro koro koro kun tulee kuusi kertaa koro niin alkaa jengiä kaatumaan urakalla HA HAH.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti