Olin kerran muutaman päivän lohjan psykipolilla alkoi lääkäri Paul Biri tarjoomaan minulle piikkilääkettä ja sen aiheuttamiin vapinoihin taas lääkettä. En todella alkanut ottamaan piikkilääkettä. Ajatelkaa lääkärin nimi on Biri sanoinkin sille että nimesi on piireissä amfetamiini.
Kumma oli kun syljin lääkkeet kaikki vessanpyttyyn meinasivat visiin että olen syönyt lääkkeet ja siitä kuntoutunut ja pääsin lähtemään takasin hiidenpeltoon. Siinä näette mikä on lääkärin ammattitaito kun minä pystyn näyttelemään mitä vaan sairasta tai tervettä psykoa, skitsoa, maniaa, masentunutta. Kaikki onnistuu minulta olen niin huippunäyttelijä. Tehdessäni tutkivaa journalismiani kaikista paikoista missä minua on kidutettu.
Lukekaa tarinoitani on siellä kovaa tarinaa monesta hoitopaikasta. Uskon että olen saanut muutoksia tapahtumaan kirjoittelullani . Olen paljastanut monet paikat itseni uhraten terveyttäni koetellen. Kun ryssälääkäri mies löi minulle 1800 mg litoa sekä risperidon lääkkeet. On ne niin pahoja myrkkyjä että oli kerta viikkoon kusi ja verikoetta myrkytysvaaran takia. Uskon ja luulen että on kaikki oireet lääkkeistä johtuvaa. Osasto 30 eivät mitään kantaa ottaneet pahoihin oireisiin lääkkeistä johtuvaksi.
Käsien vapinat mitkä välillä olivat pahojakin päänsärkyä jatkuvasti unet ihan sekasin. Seksihalut ja kyky mennyt. Verenpaineet heilahteli kokonaisvaltanen huono olo. Vuosi siinä meni sairastellessa ryssä kuka määräsi minulle LITON JA RISPERIDON LÄÄKKEET passittikin se saatana minut hometaloon kellokosken taloon. Sanoin vaan sille että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Olin niin kipeä sen määräämistä lääkkeistä.
Saatana ei antanut minulla edes sianlihatonta ruokaa. En ollut koskaan ryssä mieslääkärin kanssa edes jutellut mitään. Kumma kun sanoi ryssälääkäri että määrää hän liton ja risperidon lääkkeet hoitajien puheilla. Kumminkin selittää hoitajat että lääkäri määrää lääkkeet. Silmäni meni huonoksi verenpaine lääkkeellä mikä pakotettiin ottamaan. Ei edes tiennyt paineeni olevan koholla jossain mittauksessa mielummin olisin pitänyt silmäni ehjänä. Minulla oli aika hyvät paineet. Kun toi mies hoitaja P. mittasi viikon paineitani, ja oli paineet aika hyvät terveillä elintavoille olisin varmaan saanut paineeni normalisoitua. Uskon että lääkkeetkin nostavat paineita litoon täysin myrkkylääke ja tommosia pitosuuksia ryssän perkele niitä minulle löi.
Viimenen olikova verenvuoto nenästäni heittivättpeijakseen ambulanssilla runnoivat jollain instrumentilla jotain rustoa rikki mitä ihmettelin sattui operaatio niin pirusti. Kumma vaan kun ei saaneet vuotoa loppumaan pani ne jonkun putken nenästä poskeen teipillä kiinni. No olivat seuraavana päivänä kuulemma ottaneet putken nenästäni.
Ja alkoi verenvuoto kuulemma heti uudestaan. En muistanut oikein mitään. Operaatioistaan sitten mentiinkin meilahteen siellä ihmeteltiin miksei oltu minua suoraan tuotu heille meilahteen. Meilahdessa oli ihan erityyli kun peijaksessa mistä jäi sieraimeni tukkoisuus. Osasto 20 naislääkäri E.E sanoi että menivät peijaksessa jostain rustosta läpi. Mitä ihmettelin miksi rustoa rikkoivat.
Toistan itseäni mutta jos tulee uusia lukijoita minulle pääse uusi lukija jyvälle asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti