keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Tyssäsi hierojan oppi haikon kartanossa pyttyläisten opissa ollen huittisten varavankilassa rauhankyyhky tatuointiini. Menin espoon hautausmaalle töihin kaksi uunia vierekkäin krematoriossa.

 Sain melkein pestyä kaikki ruokailuvälineet panin koneen vielä päälle lupasi ohjaajat hoitaa hommat. Ei ollut töissä iltapaivästä kun kolme kaveria ja kolme ohjaajaa. Minulla on helpot hommat keittiöllä työsalilla tiskaan ja keitän kahvin.

Ohjaaja J. V toi pitsaa salille minulle toi se kasvispitsan kun olen vegaani ruokailija. Olen nyt viikon ollut vegaani ruualla ja olo on heti kevyempi. Vatsa toimii paremmin ja on kevyt olo,  katsotaan nyt pitemmällä tähtäimellä mitä eteen tulee. Vyöhön täytyy kohta tehdä jo toinen uusi reikä tippuu vatsa pikkuhiljaa. Paino oli viime mittauksessa kumminkin 103 kiloa. 

Mutta painaa lihas enemmän kun läski ja minulla on lihasmassaa aika paljon. Kunhan nyt pysyn vegaani ravinnolla katsotaan mikä vointi on vaikka kuukauden päästä . Luulen että pääkin pelaa paremmin vegaanilla. 

Minulla ei mene nielusta riisi eikä lihakaan tekee ne semmoisen tulpan nieluuni. Siksi kokeilen vegaani ruokaa ja onhan siinä myös se etten halua elävää syödä olen ollut teurastamolla töissä nahkoja piiskaamassa näin siellä ihan hirveyksiä. Ei maistunut liha sen jälkeen sianlihan olen lopettanut ajoissa kun uskontoni kieltää sianlihan syönnin.

Oli mukava työpäivä kun sain pitsaa söin pari palaa sitä tuli siitä ihan täyteen. On toi vegaaniruoka puhdistavaa henkisesti ja putsaantuu elimistö pikkuhiljaa kuona poistuu kropasta.

Olen syönyt puolikkaita annoksia vuosia olen todella pieniruokainen, hautausmaallakin ollessani traktorikuskina pitkää päivää tehden söin aamusta kaurapuuroa ison lautasellisen ja siihen pakastemarjaa päälle suli marjat sopivasti kuuman puuron päällä. Menin töihin 4-5 aikoihin ja  tein pitkää päivää ajoin espoosta kämpille masalaan mistä ajoin vielä järvenpäähän pelaamaan lätkää tekojäälle. 

Otin nurmijärven valmetilta linkkukoneen kahvasta vaihtoi suuntaan kone eteen ja taakse kun oli minulta mennyt polvi fudiksessa aikoinaan väsyi se tavallisen traktorin puikoissa ollen. Harmitti vaan kun tuli minulle hovista pieni tuomio otin kaljaa ja lähdin rientoihin stadiin, leppävaaraan ,  oulunkylään. Oli minulla kiva viikko mutta hommat loppuivat siihen. Olisi pitänyt sopia seurakunta yhtymän kanssa että heitän kakkuni ja  tulen takasin sinne töihin. Mutta minä taas tapani tuntien häippäsin espoosta. 

Olisin päässyt hyvillä arvosanoilla  Haikon kartanoon hierojan oppiin mutta kun oli minulla pyttyläisten opissa olleena Huittisten varavankilassa löi Kapu ranteeseeni rauhankyyhkyn näkivät sen siihen tyssäsi hierojan oppi kun linnassa olin ollut . Siksi menin hutausmaalle traktori kuskiksi.

 Nautin kun oli kaksi uunia vierekkäin krematoriossa siihen saa kiivetä saastat vierekkäin huutavat vielä mennessään. No vainajathan siihen lavetille heitetään. Minä nautin mitä enemmän ihmisiä kuolee. Onneksi on nyt toi korona virus minkä jumala on saatanoille ihmisille vitsaukseksi antanut. Miksi olette minuakin rääkänneet niin paljon kärsikää nyt se nahoissanne.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...