Olen niin kypsä tähän saatanan leikkiin hoitajien ja lääkäreiden kiduttamiseeni 1v 11kk se on hupia pitkä aika. Lukekaa selkin samarian pisaran touhuista kusettivat minua täysin paikassa .
Mökki oli myynnissä piti sen olla raitis talo mutta oli Pekan papiksi sanomansa kokki juoppo poliisia ja ambulanssia kutsui taloon kuukauteen neljä kertaa. Kusipöksy iso Antti en olisi uskonut sitä vanhanliiton mieheksi. Oli kaveri niin vittumainen. Nuori kiltti poika kuka oli pisaran Pekan hommissa tuli kertomaan ison Antin käyneen häntä kurkusta kiinni.
Oli poika joutunut potkasemaan itsensä irti. Minä otin vähän viinaa ja ärähdin vissiin Antille johan alkoi kiduttamiseni jorvissa kolkossa kellarissa 12 vuorokautta. No nämähän olen kertonut jo moneen kertaan. On vaan niin hirveä ja rankka ollut kidutukseni jorvissa kellokoskella ja täällä ohkolassa, lukekaa tarinaani.
On minua kidutettu monessa hoitopaikassa vuosia toinen toistaan pahempaa kidutusta olen saanut kokea.
Paha oli kun autoin attendossa nikinmäessä Jammu hirviö Siltavuoren pilaamaa Reijoa Reijo oli vissiin juonut hirviön takia itsensä rullaattorimieheksi. Saunotin Reijoa ja muutenkin auttelin. Tulin keravalta missä saattelin Mustalais Blomeruksen Matin viimeselle matkalle tummien taivaaseen. Siellä täällä Matin kanssa tavattiin. Menin takasin attendoon keravalta tuli kytät ja ambulanssi attendoon. Ja minut rautoihin ja peijaksen kellariin. Miksette tee jengi mitään hyväkseni luette tarinoitani ja hykertelette vaan vaikka minua kidutetaan jatkuvasti.
Lukekaa tarinoitani mitä enenmmän saan ulkomaita myöten lukijoita sitä paremmin olen turvassa näissä paikoissa. Luulisi että olisi semmoisia järjestöjä mistä apuja saisin.
Kävi täällä ohkolassa kidutuksen vastainen komissio, ihmettelen kun eivät minua ottaneet puheilleen noita nuoria pyysivät keskusteluun eiväthän junnut mistään mitään tienneet. Minä olisin näyttänyt heille blogiani olisi siinä ollut paljon niille luettavaa.
Kaikki paikat missä olen ollut on olleet sadistisia paikkoja paitsi hiekkaharjun kielokodon paikka siellä en syönyt lääkkeitäkään. Sain siellä olla oma itseni sain kivan tytönkin sähköhoidosta pois rakkaudellani ajatelkaa nyt hyvät ihmiset minä rakastan niin ei tarvita edes sähköhoitoa. Ja nyt täälläkin löi ryssän saatana minulle LITO MYRKKYLÄÄKETTÄ 1800 MG JA RISPERIDON LÄÄKKEET. Naislääkäri E.E tiputti LITON 1200 mg risperidon muutettiin olantsapiiniksi mikä on kanssa myrkkyä minulle.
MENEE VIELÄ ABILIFY 20 MG SEKÄ FELODIPIN 10 MG. SILMÄNI TUHOSIVAT JOLLAIN MYRKLYLLÄ MIKÄ ANNETTIIN SALAA ILMAN MINUN JA LÄÄKÄRIN TAPAAMISTA. PUHUIVAT KAIHISTA MUTTA MITEN SE OLISI PUHJENNUT SAMAAN AIKAAN JUURI VERENPAINELÄÄKKEEN KANSSA.
SAATANAN KUSETTAJAT MITEN HELVETISSÄ VOIVAT SAASTAT MÄÄRÄTÄ HOITAJIEN RAPORTTEJEN MUKAAN LÄÄKÄRI LÄÄKKEITÄ. LUKEKAA MITEN SAATANAN KIPEÄ OLEN OLLUT LÄÄKKEISTÄ HENKILÖKUNTA EI MITÄÄN KANTAA OLE OTTANUT PUHEISIINI LÄÄKKEITTEN OIREISTA.
MUTTA KUN TULI VERENVUOTOA NENÄSTÄ JA EHKÄ MUUALTAKIN SUUSTA AINAKIN JOUDUION AMBULANSSILLA PEIJAKSEEN MISSÄ RUNNOIVAT RUSTOA RIKKI NENÄN KAUTTA JONKUN PUTKIVIRITYKSEN LÖIVÄT NENÄÄNI SATTU NIIN SAATANASTI. MUTTA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ TULIKIN SITTEN MEILAHDEN REISSU MISSÄ KOLME NAISTA HOITIVAT HOMMAN JA VERENVUOTO LOPPUI. IHMETTELIVÄT MEILAHDESSA MIKSEIVÄT MINUA SUORAAN PASSITTANEET MEILAHTEEN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti