Nyt täytyy kolme päivää nuukailla kun rahani loppuivat varmaan kun hylki korttiani automaatti kanttiinissa.Onhan nyt jo 4,12 saan eläkkeen 7,12 noin 700 euroa tulee rahaa.
Nyt taidan lähteä ulkoilemaan jos pienen lenkin heittäisi on siellä aika hyvä ilma ei sada juuri nyt ainakaan. Olisi mukava lähteä kaupoille jos olisi rahaa tilillä. Tarvitsisin proteiinijuomia neljä purkkiakin voisi ostaa. Kunhan nyt saan rahaa käyn ostamassa proteiinijuomia on purkissa 0,33 dl ja 28 g proteiinia. Eli on se aika proteiini pommi tarvitsee proteiinia treenari kun jumppaan huoneessani sellijumppaa teen sekä punttisalilla treenaan nuoren naisen J. kanssa. On proteiini rakenneaine siksi sitä tarvitsee treenari runsaasti.
Juon soijamaitoa siinä on varmaan proteiinia ja tofua syön sekä soija ruokia. Olemme puntti tytön kanssa täysin vegaaneja. Pitää siitä kiinni pitää katsoin taas netistä miten kidutettiin eläimiä siipikarjaakin sekä sikoja ja nautaeläimiä.
Olin junnuna nahkoja piiskaamassa eson teurastamolla ei maistunut silloin ruokalassa liharuoka mikään. Niin koville otti, pahimpana sikojen teurastaminen kidutti tuttu teurastaja sikoja sähköllä. Ei ollut taintuneet siat vaan tajuissaan olivat kun kurkun vetivät niiltä auki. Siat huusivat henkensä hädässä vielä kun veri lensi kaaressa niiden kurkusta minkä teurastaja oli puhkaissut sikojen roikkuessa koukussa teurastajan kohdalla huusivat ja potkivat siat .
On kevyempi olotila vegaaniruualla painan silti 104,7 kiloa oli paino tänään sen verran eli on minulla painoa hyvin lihas painaa enemmän kun läski. Ja minulla on lihasta jonkun verran olenhan treenannut linnoissa ja muissakin laitoksissa punttia ja muitakin pelejä.
Treenasin seutulan työsiirtolassa kuusi kertaa viikossa toki muutakin kun punttia mutta aika paljon tein punttia.Vanhalla leirillä nyrkkeilttiin pisteitä sun muuta toi isäni Merosn Ristolta saamansa hanskat seutulaan minulle pamput eivät olleet moksiskaan siitä. Otimme hanskoilla yhden nyrkkeilleen kaverin kanssa ruokalassa.
On erikoista että saa otella linnoissa ja työsiirtolassa, mutta minä olinkin erikoistapaus taloissa kun lusin mielummin kun olin siviilissä. Oli minulle työsiirtoloissakin oloni kun armeijassa oloa ja toki riihimäen keskusvankilassakin oltiin kun armeijassa. Kurissa ja herran nuhteessa olimme RIO DE RIKSUSSA.
Oli hanskat minulla pitkään puutalo miljöössämme nyrkkeiltiin pihalla poikien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti