lauantai 5. joulukuuta 2020

Tarinaani elämästäni ja ryssän myrkyttämisestäni TSH ollut vuosia koholla Litoon liittyen sanoi lohjan lääkäri. Eivät ole välittäneet lääkärit eivätkä hoitajat sairastelustani.

Vituttaa toi mustalais mannen  tyyli kun kävelee se päin tossa käytävällä vaikka olen siitä  sanonut sille. Oppisi nyt ihmisten tavoille ja väistäisi muitakin on se kun euroopan omistaja. Kai se kipeä on tolla lailla kun ei se lääkkeitäkään ota muiden tavoin ja huutelee se ruaatkin tuolta käytävältä. Hoitajat laittaa sille sen mukaan valmiiksi tarjottimen.

Täytyy nyt ymmärtää missä olemme ja manne mustalainen on varmaan tollalailla kipeä päästään. Huuteli se niin hulluja ulkonakin ylilääkärille A.S kuulin sen huutavan kun olin auton toisella puolen huusi manne  että kuuliko A.S hänen vasikoineen jotkut. Sama kun tuli se selittämään J.potilaaan hoitaneen huumeita jollekkin. Todella on kaveri ollut linnoissa ja kehuu vielä ettei ole ollut se pelkureiden osastolla. Missä vitussa tommoinen tyyppi on lusinut. En usko että on manne selvinnyt muiden parissa. Ellei sitten ole manne ollut  pamppujen suojeluksessa ja kusettanut linnoissakin muita vankejakin. 

Kirjoitan siksi näistä kun en vasikoita siedä. Mutta hyväksyn mannenkin vasikoinnit kun vihaan huumetouhuja,   ylitse kaiken on huumeväki  niin paljon elämääni pilannut vuosien saatossa.  Jos tämmöisessä talossa vetää joku kamaa on heti osaston ilmapiiri perseellään  tulee ratsioita sun muuta. Olen tehnyt selväksi etten katsele yhtään kamankäyttöä. Teen heti jutun siitä se on sata  varma etten anna saatanoiden nistien sekoittaa hyvinvointiani talossa. 

Tarpeeksi ovat minun hyvinvointiani häirinnyt nistin paskat. En siedä niitä pellejä yhtään, luulin että on uusi valkolainen nuori kaveri jämpti heppu mutta onkin se nisti,  olikohan se jo jotain järjestelemässä  kamatouhuja,  näin kuulin jostain. Palaa kaveri heti jos huomaan sen kamoissaan sähläävän osastolla.

Vedin sellijumpat varjonyrkkeilyä ja monojen nostoja sekä etunojapunnerruksia 3x80 toistoa sekä lankutuksia 3x1 min. Vedin varjonyrkkeilyjä useamman erän, lähtee lyönnit ja potkut tehokkaammin kun olen laihduttanut,  painoni on pysynyt samana mutta kroppa kiinteytynyt. Sopii minulle toi vekaani ravinto on terveellinen ja kevyttä ravintoa,  pitää lisätä vielä salaattia lisää siihen että saan suosituksen mukaan puoli kiloa salaattia päivässä.  Täytyy nyt ottaa toi salitreeni tosissaan että saan taas lihasmassaa kroppaani.

Kun ikää tulee täytyy treenata kovemmin ja useammin toki lepoa unohtamatta . Ettei pääse rupsahtelemaan kroppa. Kyllä salitreenillä pysyy vanheneva kroppakin iskussa. Tunnen olevani paljon nueremmassa kunnossa kun 64 vuotta mikä on ikäni tuntuu puolta nuoremmalta. Vaikka ovatkin työntäneet myrkkylääkkeitä minuun olen huippukunnossa. On elimistöni semmoinen etten tunne kuntoni heikentyneen. Vaikka kipeä olenkin ollut lääkkeistään. 

Ihmettelen miksi ryssä V.T  määräsi minulle kuulemma hoitajien puheilla myrkkylääke LITON JA RISPERIDON niistä sairastuin heti. Lukee tossa Lohjan sisätautien poliklinikan paperissa että että joku TSH ollut vuosia koholla todennäköisesti Litiumiin liittyen. 

Eli miettikää näitä saatanan ryssiä puhui vielä ryssä V.T että määrää LITON hoitajien puheilla. Saatana eikö ryssille mitään satu miksei jumala niitä saatanoita pysäytä. Ei välittäneet saatanan ryssät eikä osasto 30 hoitajatkaan mitään sairasteluuni. 

Vaikka joka lääkkeiden jaossa puhuin oireistani sadisteja sanon minä, on täällä ihan kaikki, nistin paskoja paapovat ryssät ja suomihoitajat. Mihin on menty en koskaan ole joutunut suomalaisten lääkäreiden ollessa talossa myrkytettäväksi nyt ryssien myrkytettäväksi.  Lukekaa nyt ajatuksella jokuhan niillä ryssillä on tarkoitus minunkin myrkyttämisessäni ja puhun varmaan myrkyistään niin kipeä olen ollut  Jatkuvasti sen jälkeen kun ryssät alkoivatkin minua möyhentämään.

 Ja suomihoitajat ovat samaa paskasakkia myrkyttävät suoraan lääkejonossa minuakin sanoin osastolla 30 joka lääke jaolla sairastumisestani kyseisillä lääkkeillä. Ei mitään kannanottoa asiaan. Meni litoa pitkään 1800 mg eli myrkytysvaara verikoetta ja kusikoetta kerta viikkoon. En muuta ymmärrä kun että kusetti minua ryssälääkäri ja saatanat hoitajat. Kun lohjalta tuli lääkäriltä paperi missä oli kaikki testit. 

OLI SIINÄ ETTÄ ON OLLUT VUOSIA TSH KOHOLLA TODEN NÄKÖISESTI LITIUMIIN LIITTYEN AJATELKAA NÄITÄ SAATANAN SADISTEJA OVAT OTTANEET MINUSTA JATKUVASTI VERIKOKEITA MIKSEI MITÄÄN OLE TAPAHTUNUT. 

MIKSI TUNTUU OLEVAN TARKOITUKSENSA MINUT SAIRASTUTTAA PAHASTI LÄÄKKEILLÄÄN LITO MYRKKY VARMAAN PAHINTA. MIKSI KANSAT EIVÄT TEE MITÄÄN RYSSIEN TOUHUILLE. VIHAAKO  RYSSÄT NIIN PAHASTI MEITÄ SOTUREITA KUN ISOISÄMME SOTIVAT KESKENÄÄN.

Miksi minut kun en ole mitään töpännyt töissä käynyt koko ajan tälläkin reissulla. Miksi ryssä V.T minut otitte  hampaisiinne olen linnoissa ollut ykköstykki monella tuomiolla seutulassakin ollut monta tuomiota urheiluvetäjän tittelillä.

 Olen 12 kertaa ollut linnoissa ja kymmeniä kertoja viinan takia hoidossa. Sama Riihimäen keskusvankilassakin olin vankiohjaajan tittelilläkin vedin pojille korikset. Ja venäjälle teimme urakalla tavaraa sorvit huusi jatkuvasti sekä muut koneet emme pitäneet taukojakaan kun lakisääteisen 12 min. Eli urakalla meni tavaraa venäjälle ja viimesen päälle mittojen mukaan. Oli työt pienellä palkalla muttemme rahan takia töitä tehneet vaan mielenvirkeyden. 

Kului kakku kun itsekseen vankitovereiden kanssa toimien.Toki oli minulla pieniä tuomioita. Tämä viimeinen  kidutus oli liikaa silloin päätin kostaa kaikille. Ja sen tulen  tekemään koro koro kuusi kertaa eiköhän jengiä ala tippumaan.

 SE ON JUMALAN TAHTO SAATANOILLE OSVIITTAA HELVETTIIN.

Siksi tuntuukin oudolta että ryssälääkäri V.T minua alkoi myrkyttämään mikä näkyy Lohjan lääkärin paperissa. Ikävää kun en saa venkuloista apua kun on kaikki vanhanliiton miehet kuolleet sanoi serkkuni poika varmaan suomen riskeimpiä vartijoita nelinkertanen suomenmestari kiekossa Mikko Kyyrö kenen työstään ja urheilu suorituksistaan olen ylpeä. Hienon perheen poika siksi menestyy Mikko. Eivät vaan ole minusta välittäneet yhtään sukulaiset ketkään. Siksi on minua helppo kiduttaa kun ei välitä minusta kukaan. Ennen oli sukulaisia nimimiehenä silloin portit aukeni heti hullujen huoneellakin

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...