Tosiaan oli katkonaista uneni taas tänä yönä heräten monta kertaa yöllä ja se tuntuu kun väsyttää vieläkin minua. Täytyy tänään yrittää soittaa lohjalle erkoislääkärille kenelle oli mennyt väärää tietoa hoitajalta. Oli hoitaja sanonut osastolla 20 lohjalle että juon vähemmän ja kusen vähemmän, mikä ei paikkaansa silloin pitänyt kun alkuun syljin minirin lääkkeeni pois roskikseen. Miten voi tosiaan hoitaja puhua tommoista lohjalle että juon vähemmän ja kusen vähemmän. Kun yhdelle hoitajalle sanoin että kusin yöllä sorsan täyteen ja kävin vielä pari kertaa kusella vielä vessassa.
Nyt olen syönyt kahta tablettia päivässä minirin lääkettä enkä ole huomannut sen mitään auttavan. Olen kussut sorsan täyteen ja juonut janoono paljonkin yöllä. Jäi nenäoperaationi jälkeen kumma jano päälle jatkuvaa janottamista on ollut tosiaan sen jälkeen. Join toki sitäkin ennen yöllä ja kusin paljon.
Mutta olisihan luullut jos olisi hoitja puhunut mionun kanssani osastolla 20 ennenkun meni se väärää tietoa antamaan lohajn sairaalalle nyt siellä on väärää tietoa minusta.Voi olla että teki hoitjat sen johtopäätöksen etten juonut kun en kusella vessassa käynyt yöllä silloin ollenkaan. Mutta oli minullasorsani täynnä aamusta. Olisihan asioa selvinnyt kun olisi hoitja kysynmyt minulta minirin tabletin tehoa aolsiinhan voinut sanoa että syljin sen alkuun pois. Kun lojan sairaalassa käydessämme tein selväksi etten ala tommoista lääkettä syömään kun on minirin.
En kaipaa aivoihini vaikuttavia lääkkeitä vaikuttamaan, on aivojani ruuvattu niin paljon lääkkeillä.Varmaan on myrkkylääkkeet vaikuttaneet aivoihini monellakin tavalla. Olen säästänmyt päätäni tärkeempiin asioihin siksi en kehäänkään mennyt päätäni kolhimaan.
Toisilla on herkempi pää kun toisilla ja minulla on herkkä pää. En edes fudista viitsinyt pukata kun harvoin ettei pääni vaan vahingoittunut millään tavalla. Toiset kolhii päätään minä en siksi kun viisas olen ja säästin päätäni monella tavalla. Onhan sitä tullut kyllä pulloa autoa ajessani, panin nekin kundit paloheinässä kuriin olen siitäkin kirjoittanut juttuja. Pesäpallomailaa forsteenin bussissa mustalais Harrin jengiltä. Kusessahan kundit ovat olleet kanssani jatkuvasti Kun linnoissa tavataan merkkasin kundit jo nuoresta.
Pelkuri Ana .S. ei tehnyt mitään serkkunsa Sampon kanssa katselivat vaan autossa kun minua hakattiin. Kävi S.A ampujat tai pelottijat meillä Isäni kanssa keskustelemassa. En tiedä mitä sitten suunnittelivat kun eivät minua päästäneet keskusteluunsa.
Minä kyllä hoidan asiat omalla tavallani linnoissa minua uskottiin ja kuunneltiin. Oli H.A samassa sellissäni nokalla ei mitään pullistellut eikä puhunut että paskaa biolla myin kun ostivat mustalaiset minulta juuri ostamani kiwi pilvipaukun 50 markan nokareen. Siitä selittivätkin että paskaa olisin myynyt.
No H.A alkoi nokalla minulle tarjoomaan hienoja nahkasaappaitaan sanoin että pidä poika itse bootsisi oli ne niin hienot valkoiset kuvioidut. Onhan asiasta aikaa mutta minun vihani eiole laantunut olen vaan odottanut aikani tulevan.Vihanen olen A. S ihmettelin miten S.A ampujat tai pelottelijat olivat A.S putkirunkkarin mökillä A.S veljen ollessa varmaan tietoinen ampumisesta.
On A.S veli T.S miljoonamies nykyään kuulemma niin myös putkirunkkari A.S. Onko pojat sopineet asian kuulemma mutta onko tosiaan niin. Minulla on muisto otsassani arpi pesäpallomailoista. Hyvä etten saanut isoa käntöviestäni taskustaan poikien bussissa kun tuli kytät bussiin kysyivät ne kuka löi sinua sanoin vaan mustalais H. A katsoessani että linnoissa tavataan. H.A ei minua yhtään lyönyt oli ne valkolaiset ketkä olen merkannut kaikki saatanan tapettavat pellet.
Oli viertolan työsalilla mustalaisen S.A kaveri kuka höpötti jatkuvasti että soita S.A ettei kiwi pilvi ole paskaa vaan seurustelu huume hänelläkin on sitä ollut kuulemma kilokaupalla. Sanoin että mitä minä tollaselle nimiehelle soittelen. Ei varmaan ala se puhumaan tommoisista asioista. Jätin asian hautumaan kun tutkin isompia asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti