lauantai 6. maaliskuuta 2021

NUORENA ALOITIN URANI LINNOISSA NOKAN KARHUNKOPIT KÄVIN LÄPI JO 17 VUOTIAANA. HUITTISTEN VARAVANKILASSAKIN OLIN 17 VUOTIAANA OLISI TALOSSA PITÄNYT OLLA 21 VUOTTA.

 Kyllä niin harmittaa kun en tiedä Äidistäni mitään vuosiin,  en ole Äidistäni kuullut mitään sen jäleen kun lähdin pitkälle hupi tuomiolleni sain kaveristani tappo tuomion mihin olen syytön Vielä kun haettiin pidätyksestä keravan terveyskeskukseta pameja minulle mistä menen ihan sekasin. Älli menee jo parista pamista. 

Pekka Husgafelin panivat minulle asianajajaksi kuka vedätti minut mielentilaan että pääsen puolet vähemmällä. Lusin kumminkin vaasan mustassa saaressa vuosia mielentilan kautta vaasaan vaikka teinkin mielentilan hyvin,  niinkun vaan voin ihan kusetusta on tommoinen tutkimus. Heittivät syyttä minut jokelasta annekseen mielentila oli lapinlahdessa missä taisin olla viimenen vanki. 

Nokalla olin aikoinaan 17 vuotiaana kellarissa karhunkopissa. Dokasin pari ryyppyä seutulassa,  oli samasta tuvasta vanhempi kaveri löytynyt sammuneena työmaakopista ja minäkin jouduin puhaltamaan ja toki siitä paloin ja tuli taloon lähtö.  Lukekaa olen paljon kirjoitellut,  homonkin kuriin panemiset Huittisten varavankilassa mihin jouduin 17 vuotiaana olisi siellä pitänyt olla 21 vuotias.

Olen kirjoitellut yksityiskohtasesti asiani. Nokkakin lopetettiin ja konnu missä kävin kanssa kääntymässä. Nyt nukkumaan ajoissa kun onkin minulla univelkaa muutamilta öiltä kun olen herännyt aikasin.

EIKÖ JEESUS TULLUT VAPAUTTAMAAN KAIKI VANGIT MELKEIN MÄÄRÄTYT TYYPIT SAISIVAT KYLLÄ OLLA KIINNI IKUISUUDEN. KYLLÄ HEIHIN KOPPIHOITO PURISI. 

SEMMOISET KETKÄ EIVÄT OTA JUMALAA SYDÄMMEENSÄ SAISIVAT LUSIA. TOKI EI KETÄÄN SAA KÄÄNNYTETTYÄ VÄKISIN PITÄISI PÄÄSTÄ VAAN PUHUMAAN KAVEREILE LINNOIHIN. ETTÄ SIVIILISSÄKIN VOI VIIHTYÄ. 

MINÄ KYLLÄ SANOIN ISÄLLENI KUN AJOIMME VANHAA LAHDENTIETÄ NUORISOVANKILAN OHI OLINKOHAN NOIN KUUSI VUOTIAS SANOIN ISÄLLENI ETTÄ MENEN EKAKSI TARKKIKSELLE JA SITTEN TONNE NUORISOVANKILAAN. ISÄNI TAISI SANOA VAAN ETTÄ SIINÄKÖ SINUN URASI ON. 

JA NÄIN KÄVI OPETTAJA PAAVO PAUTIO HAKKASI MINUA SIIVOUSHUONEESSA KUN HUUSIN SILLE TAKAPULPETISSA KUN KIRJOITTI PAUTIO KUNINKAS HUUSIN ETTÄ SE ON KUNINGAS. SIITÄ LINTSAUS TULI HIENO MIES HEIKKI SAASTAMOINEN KOTIIMME KYSYEN MIKSEN KOULUUN TULE KERROIN HEIKILLE KAIKEN.

JÄRJESTIVÄTKIN MINUT KOULUSTA HAKALAN KALLION KUPEESSA ALIKERAVALLA TOIMIVAAN ERIKOISHITSAAMOON KERAVAN TERÄSTYÖHÖN. TEIN KUUSI TUNTISIA PÄIVIÄ SIELLÄ. SITTEN PERJANTAINA TENTTAAMAAN KOULULLE LÄKSYT. 

HEIKIN POJAN JUNNUN KANSSA OLEMMA KESKUSTELLEET TILANTEESTANI ON JUNNU HIENO POIKA SANTAHAMIMASSA OLLUT YLILUUNTNANTINA NYKYÄÄN RESERVIN MAJURI. LUKEKAA  MITEN LÄHTI RYNKKY KERRAN MUKAANI SANTAHAMINASTA PELOTIN PUTKASSA LEVAA KAHTA KAVERIA. PUHUIVAT KAVERIT ROSISTA ODOTTAMASSA OLLESSAMME ETTÄ PELKÄSIVÄT KOVASTI ETT ETTÄ AMMUN PUTKAAN. 

PUHUI KAVERIT MOPO JOHANNASTA. SANOIN ETTÄ TAIDATTE PUHUA SISKONI ISÄTTÖMÄSTÄ TYTÖSTÄ JA JOS KUULEN JOHANNALLA HÄTÄÄ OLEVAN TAI SILLE JOTAIN PASKAA JOKU TEKEE TULEN SILLOIN KOSTAMAAN SEMMOISILLE. RANKEMMAN MUKAAN SEN SAATTE RAIVONI TUNTEA SE ON KUN TYRANNOSAURUS REX KUN KOSMINEN SÄTEILY TULEE KORKEELTA JA KOVAA.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...