sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Saamari kun tulin ulkoota huomasin hiekkaa huoneeni lattialla. Ikäänkun jaloissa tulleet jäljet minun kenkäni oli puhtaat pohjista. Helvetti ettei ole täällä sellirosvoja minun aikana ei linnoissakaan niitä ollut.

 Kumma oli tosiaan jäljet kämppäni lattialla ikäänkun olisi kävelty kämpässäni. Selvät kävelyn jäljet siinä näkyi. Minulla oli kyllä saappaat jalassani mutta kun olen niin tarkka kaikesta minulta ei jää mikään huomaamatta olisin varmaan huomannut jäljet ennen kun ulos lähdin.  Kumma vielä kun kävelee toi yksi kaveri pitkin käytävää jatkuvasti,  olin potilaskeittiössä kuulin kun hoitaja sanoi tälle kyseiselle kaverille sen jaloissa tulleessa kurasta käytävälle. Tein siitä kyllä omat johtopäätökseni mikä yleensä pitää paikkansa.

Kaveri pyytää jatkuvasti kahvia minultakin,  olisiko se käynyt kämpässäni vaikka kahvia hakemassa. Vaikea on syyttää suoraan ketään,  kun ei voi varma olla ettei olisi sittenkin hiekka minun jaloistani tullut. Mitä pidän kyllä aika epätodennäköisenä etten olisi huomannut ulos mennessäni hiekkaa lattialla.

Minä olen niin tarkka tutkija että huomaan ihan kaiken poikkeavan tapahtuneen. Niinkun tämäkin kahteen kertaan sattunut tulipalon poikanen kun puhutin osastolta 20 tullutta kaveria kuka evakkoon tuli huoneeseeni puhui kaveri niin yksityiskohtasesti miten se sytytti palamaan tupakka kopin. Oli kuulemma kaveri tupakalla saanut sen kopin käryämään. Puhui se katossa olevista reiistä saanut sen kytemään..

Minä kovasti ihmettelin miksei henkilökunta evakuoinut porukkaa ulos talosta. Kun ja jos olisikin lehahtanut kunnolla olisiko siinä tilanteessa enään hoitajat ovia aukasemssa. Kun kaikki ovet ovat lukossa olisiko yläkerroksista kukaan ulos päässyt. En usko että hoitajat hullujen takia itsensä uhraavat. Olen kuudessa tulipalossa ja lähellä piti tilanteessa ollut joten tiedän tarkkaan tilanteen. Toisessa palossa sitten evakuoivat porukan. Minä olin taas ulkona palosta olin töissä keittelin kahveja evakko porukalle.

Minä toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. No seuraavana päivnä lehahtikin minun osastoni 50 sama tupakkakopin palo. Silloin olin varma että evakkokaveri on sytytttänmyt palot. Kun siirtyi osastolta 20 ekan palon takia kolme tyyppiä osastolle 50 ja minun kämppikseni oli tosi outo,  ropasi se radioani kanavia ja patterin oli  ottanut kellostani yöllä neljän aikoihin. 

Hain yökön paikalle komentamaan kaveria, sitten nukahdin uudestaan. Oli kaveri hiljaa loppu yön kun sitä vähän ojensin ja komensin. Puhuin palopäälikölle tilanteesta on vissiin se kaveri siirretty johonkin kun ei kukaan siitä tiedä mitään. Eihän murhapolttajat saa tämmöisessä paikassa olla on se rankimpia rikoksia mitä tiedän. On palaminen niin paha tapa kuolla. Lukekaa miten kyttä K laittoi minut selvinpäin putkaan kun naiseni ja kolmen kaverini kanssa olimme kämpille menossa. Joku tuikkasi pidätys sellinsä tuleen. 

Minut laskettiin viimesenä ulos putkasta. Lukekaa juttujani on siellä kaikista tulipaloista juttua. Oli putka täynnä melkein savua lattian rajassa pystyi vielä hengittämään. Näin hyrylän poikia torilla kertoivat ne että oli kyttä Kyytinen polttanut isänsäkin kysyin paniko senkin putkaan ja tulta joku perään. Pojat nauroivat että poltti se isänsä rattijuoppoudesta. Kummasti vaan on alamaailmallani tietoja asioista niin kun minun polttamiseni tai yritys. Kumma vaan kun pohdimme asiaa miten juuri silloin minut syyttä putkaan Kyttä Kyytinen laittoi minut. Lukekaa tarinaani siitäkin yksityiskohtasesti.

Kumma vaan että olin ulkona molemmissa paloissa ohkolassa. Pyysin TAIVAANISÄÄ säästämään talon kun oli minulla tärkeät tavarani huoneessani 3 tuhatta sivua tekstejäni sekä tietokoneeni. Onhan noita tulipaloja sattunut yhdelle miehelle turhankin usein. Lukekaa on minulla paloista tiukkaakin tarinaa. Onhan minussa toki palopäälikön vikaakin niin kun putka palossakin en kuolemaa pelkää tuli se sitten miten vaan. Olenhan paikkani varmaan taivaasta lunastanut  ihmisten henkiäkin pelastaneena.  

 KIITOS JA YLISTYS HERRAN SIUNAUSTA KAIKILLE KANSOILLE.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...