tiistai 20. huhtikuuta 2021

Ikävän tiedon sain eilen samarian talosta on kuollut porvoon samariassa tuttun Runteli Juha U. Arvasin tämän kun en Juhaan yhteyttä saanut.

 Tuli samarian johtajalta Ismolta tieto että Runteli Juha U. on kuollut 13.4.2021 osasin kyllä odottaa tommoista tietoa kun en Juhaan yhteyttä saanut. Meni sen velikin Rauli joku aika sitten pääsi Juha rauhaan ei tarvitse sen enään korvikkeita juoda millä se elämäänsä pilasi. Tupakasta sitä yritin aikoinani vieroittaa nyt se oli vuosia ilman röökiä.

Mutta oli varmaan jättänyt jälkensä sen vuosien polttelut kun käänsi se sätkiäkin hesariin kun ei ollut sillä sätkäpaperia. Äitinsä minulle puhui kun olisi kotona asuessaan isän ja äidin kanssa käänsi Juha hesariin sätkiä ja poltti sisällä vaikka äitinsä pyysi sitä menemään takapihalle röökille.

Noin siinä sitten kävi miten olivat tenut ja sätkä tehnyt tuhojaan Juhassa. Joku sanoo ettei saa puhua vainajista pahaa mutta nämä nyt on vaan tosiasioita. Oli vissiin Juhan sydän operoitu,  varmaan juomat ja tupakat vaikuttaneet Juhan kondikseen.

Ikävä on Juhaa  antoihan se pojalleni sen toisen nimen Kristian. Juha ei kummi ollut vaikka siihenkin sen olisin voinut ottaa,  mutta kun Juha veti korvikkeita ja sätkää en siitä kummia tehnyt. Olisi se ollut huono esimerkki pojalleni ja kummin täytyy minusta olla erimerkillinen ihminen kummi lapselle.

No kaikki on Juhan kohdalta ohi ei enään kärsimystä ja sairastamisia sillä ole,  eikä pahoja krapuloita tarvitse sen kärsiä.

 RAUHA JUHAN SIELULLE ETKÖHÄN OLE PAIKKASI LUNASTANUT. IKÄVÖIDEN KAI PAPA.

Ikävä on Juhaa muistelen meidän pelejä nuoruudesta kun pelasimme paljon yhdessä monia pelejä fudikset, tennikset, pingikset,  ja juoksimme kilpaa. Kentällämme keskuskoulun kentällä missä jengimme kenttäkopla kokoontui. 

Aloitin suomessa varmaan ensimäisten joukossa kolmosantenni huollon,  aloin niitä asentamaan suomessa ja otin monesti Juhan apumieheksi siihen hommaan,  enhän Juhaa uskaltanut katolle laittaa mutta kokosi se antenneja alhaalla kun minä kiipeilin katolla. Oli minulla lehdessä keskiuusimaassa jatkuva ilmoitus antennihuollosta. Muita antennihuolto ilmoituksia ei silloin ollutkaan keskiuusimaassa ainakaan. Olimme Jampan kanssa aikaamme edellä siinäkin asiassa.

Oli Jussista apua minulle kun hoiti se alhaalla hommat ei tarvinnut minun hyppiä esestakasin katolle ja takasin. Oli meillä hieno mies TV. huollossa Salonrannan Jarmo kuka minulle ehdotti kolmosantenni asennuksia kun alkoi se juuri silloin näkymään,  espoon tolppa oli ensimmäinen. Ei näkynyt alkuun kolmoskanava joka paikassa. Kyllähän oli kysyntää antenneilla kun jengi halusi sen näkyvän. Oli hyvä pisness antennihuolto otin 160 markkaa tunti ja siihen vielä apumiehen palkan eli otin 320 markkaa tunti toki tein urakalla hommia eikä ollut jatkuvaa tuloa sekään. 

Piti minun aloitella omatoimisesti antenenihuolto nyt tein sitä isäni ja minun telkkahuollon kuiteilla monesti. Ei vaan jengi vaatinut kaikki kuittia. Oli minulla tarkoitus ottaa ammiksesta nuoria kundeja hommiini.  Ja aloitella kunnolla hommat oli minulla iso vanha kaupparakennuskin missä olisi ollut hyvä aloitella kunnolla huolto. 

Yritin saada starttirahaa työvoimatoimiston kautta. Mutta yrittivät minua johonkin liikekursseille laittaa. Vaikka tein selväksi etten tarsivitse mitään kurssia,  vaan stratirahan millä pääsisin alkuun hommissani. Kumma oli isäni ettei se pannut rahaa haisemaan. Kun edunvalvonnan kautta ja rosvojen meni kaikki isäni perinnöt. Olen niistäkin paljon kirjoitellut lukekaa tarinaani niistäkin asioista.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Aikaisin nukkumaan illasta heräten kello yksi uudestaan nukkumaan kello 3.30 asti. Siitä pyörällä Mac Donalsiin tupla hampurilaisen ostoon. Oli rahani tullut yöllä hyvä niin saan ruokaa.

Rahani oli tullut yöllä 12 jälkeen, ei paljon mutta saanhan ruokaa taas ostettua. Mäcistä hain kello 3.30 tuplahampurilaisen millä nälkä läh...