sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Piti minun mennä haikon kartanoon hierojan oppiin mutta tyssäsi sekin yritys RAUHANKYYHKY tatuointiini ranteessani. Teitte minusta koston enkelin kiduttamalla minua pahasti.

Teki aamusta sellijumpat hyvää etunojia, lankutuksia ja jalkakyykkyjä tehdessä. Siitä lähdin ulos tein reipasta kävelyä tuolla kävelytiellä. En ollut tällä kerralla kun noin puolituntia ulkona. Mutta menen vielä tänään ulos,  menen kaupoille jos vaan jaksan lähteä sinne asti. Toki pitää minun säästää rahaa kun on kaksi laskua taas talolle minulla maksussa.

Kummasti vaan tulee kahtakin laskua kerralla sain valituista paloista 1000 euron voiton kumma vaan kun puhin siitä hoitajillekkin tulikin minulle 1182 euroa maksuja kerralla. Helvetti siihen meni sekin tonnin voitto,  eikä edes sekään riittänyt jouduin vielä maksamaan itsekkin lisää voiton päälle. 

Olen alkanut käymään lenkillä,  jokapäivä yritän käydä tekee se niin pirun hyvää ulkoilu. Pitää pyytää henkilökunnalta hunajaa kun sillä siedätän itseni pitää sitä minun syödä reilusti keväällä että pysyy allergiani poissa. Uskon hunajan voimaan ja tehoon kun sitä olen alkanut syömään keväällä reilusti.

Olen syönyt monet allergialääkkeet eikä mikään niistä ole minua auttanut. Puhallan PEF mittarit pohjaan astmalääkkeellä ja ilman on se todettu asia. Meni minulla hengen ahdistukseen ventolinet ja pulmicortit. 

Meilahdessakin uudesti koulutettavaksi testatessa juoksin mäkitestissä parhaan tuloksen. Puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat ne teipillä jatkamaan listoja kun ei riittänyt mittaamaan puhallustani se oli niin vahva.

 Lopetin astma sumutteet kun niistä ei minulle mitään hyötyä ollut. Joskus on ahdistanut henkeä niin etten voinut kävellä kun tolpan välin Äiti oli ihmeissään silti sain 10 urheilusta, sitten kun pääsin muiden kanssa kentille kun loppui koivun kukinta, mikä minulle varmaan oli pahinta.

On meillä suvussa astmaatikkoja ja allergikkoja mummoni oli aikoinaan sairaalassakin astmansa takia kun kävimme sitä katsomassa. Minulla on helpottanut allergiani monena vuonna kun olen hunajaa syönyt reilusti keväälläja,  toki syön hunajaa ympäri vuoden kun tykkään siitä teessä ja kahvissa mitä olen taas juonut jonkun verran. En tykkää kahvin mausta mutta hunajan kanssa se menee.

Pitääkin hakea kaupasta huajaa kun nousi kanttiinissa hunaja 20 sentistä 40 senttiin 10 g. pussukka. On se hirveän kallista kun kaupasta saa oliko se nyt 450 g. alta kolmen euron. Toki on kanttiinin hunaja suomalaista kaupan halpa hunaja on unkarilaista. 

Täytyy nyt pyytää henkilökunnalta keittiöstä hunajaa jos vaan siihen suostuvat kun joissakin paikoissa piipittivät hunajan hinnasta että on se kallista. Eihän se henkilökunnalta ole pois. Sama täällä ohkolan osasto 50 olen pyytänyt muitakin vegaani tuotteita,  kun juustoa mikä sekin oli illasta eilen jo loppu.  

Olen sanonut että tilatkaa muutakin kun juustoa. Ja tilatkaa reilusti vegaani tuotteita,  onhan vegaani ruokailu minulle enemmänkin terveydellinen asia kun mitään muuta.  

Toki tykkään syödä kevyesti,  espoon hautausmaalla ollessani traktori kuskina söin aamusta puuroa ja siihen päälle pakastemarjoja suli ne siihen puuroon sopivasti. Sillä pärjäsin melkein koko päivän, joskus hain ruokatunnilla mikroon jotain kevyttä. Menin aamusta hautausmaalle aikasin töihin ennen muita ja illasta ajoin masalaan asunnolleni, ja sieltä vielä järvenpäähän tekojäälle lätkää pelaamaan. Illasta myöhään olin masalassa kämpillä takasin. 

Menin hautausmaalle töihin kun en päässyt ihmisiä parantamaan haikon kartanoon missä olisi ollut hierojan koulutus oli minulla Rauhankyyhky tatuointini ranteessani siihen tyssäsi monet hyvät hommat kun linnassa olin ollut. 

OLISI MINULLA OLLUT PARANTAJAN KYVYT JUMALAN ARMOSTA MUTTA KUN EN KELVANNUT PARANTAJAKSI UNOHDIN KOKO HOMMAN.JA SAMALLA IHMISET PILASI ELÄMÄNI. SULKEMALLA MINUT PAHOIHIN PAIKKOIHIN. KYSYMME JUMALANI KANSSA MIKSI NÄIN TEITTE KÄRSIKÄÄ NYT NAHOISSANNE VIRUKSIEN KAATESSA IHMISIÄ.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.

Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...