Oli minulla massaa reilusti kun painoin tosiaan 116.8 kiloa parhaimmillaan treenasin kuuttakin kertaa viikossa toki oli siinä muutakin kun punttia pelasin tennikset ja pingikset nyrkkeilin kaverini kanssa ruokalassa seutulassa lusiessani.
Urheiluvetäjän tittelillä olin seutulassa sama vankiohjaajan tittelillä olin riihimäen keskuvankilassakin vedin korikset A ja B ryhmät kundeille, talon fudis pallo oli minulla kun kundit tiesi kenkä keravan tulevan aina ulkoiluun pallo kainalossa.
Voi niitä hyviä aikoja nyt lusivat kundit kärsien miksi olette linnat pilanneet huumeita ja jengiä siinä onkin kaikki mennyt vituilleen. Minä lusin mielelläni ja olin pois sellistä mielummin kun sellissä. Töitä tehtiin urakalla lukekaa on minulla mukavia tarinoita Rio De Riksusta miksi sitä parasta taloa sanoimme. Minä pyörin riksussa kaikissa jengeissä lahti, tampere. turku oli hyvin edustettuna riksussa. Meitä ei keravalta ollutkaan kun muutamat kaverit.
Toki oli leireilläkin mukava olla ekan töppäykseni jälkeen kun lensin nokalle kellariin karhunkoppiin seutulasta ekalla reissullani. Mutta äkkiä pääsinkin seuraavalla tuomiollani muistaakseni taas leirille. Antoivat sen ekan kerran jälkeen minulle luottamusta mitä en pettänytkään koskaan.
Kävin tänäänkin täällä kellokoski ohkolassa kaupassa kylillä sekä rento kahvilassa oli minulla maski koko ajan käytössä ja pidin hajurakoa ihmisiin. Kaupassa ja rennnossa aika hiljaista niissä olikin.
Toivotaan nyt että rokote auttaa eikä kukaan täälläkään ohkolan sairaalassa sairastu enään tässä vaiheessa. Kumma vaan kun pääsi potilas P. risaaja lomille vaikkei se edes rokotusta ottanut ja muutakin kummaa sen touhuissa on kun oli siltä otettu puhelinkin pois ja tietokone. Se provosoi määrätyt hoitajat ihan raivoihinsa toinen hoitaja onkin oma hoitajani kuka onkin outo annetaan nyt asioiden hautua en enempää siitäkään asiasta kirjoita. Katson ja kuuntelen tilannetta mihin suuntaan se menee. Sitten lataan täydeltä laidalta totuuksia kirjoitellen. En nimiä viitsi laittaa yksityisyyden takia mutta kyllä teksteistäni asianomaiset itsensä löytää.
Kumma kun potilas P. hallintoikeuden puolelleen ja sai se sitä kautta vehkeensä takasin minulta ottivat kuukaudeksi koneeni pois. Valitin hallinto-oikeuteen ja valviraan sekä potilasasiamiehelle asiasta sain koneeni takasin pikana.
Sanoivat siksi ottaneensa koneeni kun näkyi siellä yhden omahoitajan nimi kun kiitin sitä kun huomasi se minun menneen ihan sekasin lääkkeestä puoleen tuntiin helvetti yksi etunimi ei saa syy olla, kyllä siinä oli sitä etten kerro totuuksia ihmisille minunkin väärin kohtelustani.
Sitten sanoivatkin valituksieni jälkeen että hoidollisista syistä ottivat koneeni kun kuulemma yölläkin olin kirjoitellut. Olisi sekin kyllä kumma syy koneeni ottoon kun kirjoitan siviilissäkin yöllä hetken ja menen takasin nukkumaan hetken päästä. Tulee semmoista tekstiä monesti unessa minulle että pitäisi ne saada heti koneelle.
PUHUU JUMALA SUORAAN MINULLE JA NE TEKSTIT PITÄÄ SAADA KONEELLE. ON VAAN VAIKEA KIRJOITELLA TEKSTIÄ MIKÄ SUORAAN JUMALALTA TULEE KUN SE EI KIERRÄ EIKÄ KAARRA VAAN PUHUU IHAN NIIN KUN ASIAT OVAT MITÄÄN POIS JÄTTÄMÄTTÄ TAI MITÄÄN LISÄÄMÄTTÄ. OLISIHAN HIENOA JÄTTÄÄ JÄLKIPOLVILLE TARINAANI ELÄMÄSTÄNI MITEN ON JUMALA SITÄ JOHDATELLUT. MONIA IHMEITÄ ONKIN SATTUNUT ELÄMÄSSÄNI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti