On toi hyvä että saamme nykyään yötä vasten hedelmiä montakin vielä kun on muuten pitkä aika iltapalasta aamupalaan. Minulla ei ole nälkä ollut vaikka syönkin vegaani ruokia ja todella pieniä annoksia. Tuntuu tehotkin vaan parantuneen vegaani ruuilla ja pienillä annos koolla syön muihin nähden puolikkaita annoksia.
Yleensähän hullut syövät hirveitä annoksia, niin paljon ahtavat kun vaan saavat, onneksi täällä rajoitetaan ruokaa hulluille. Eivät anna edes potilas P. lisää salaattiakaan vaikka se meneekin haaskiin.
Kyllä olen sanonut henkilökunnalle että miksette anna edes salaattia kaverille kun on se kova treeanaamaan tai yrittää se olla kun eis e kuuntele yhtään vanhampaa ja viisaampaa puntilla. Nostelee se suoraan melko huippu painoillaan toki se ei saa edes sataa kiloa penkissä. Eikä sen nosto tyylillä sata menekkään vähään aikaan. Olen sille ehdottanut ohjelman tekoa kun mene sillä treeninsä melko haaskiin. Kun tekee se vaan samoja liikkkeitäei alku lämmittelyjä eikä loppuvenytyksiä ei se tee ollenkaan.
Olen kaverille sanonut että repii se paikkansa rikki tolla tyylillä ja jäykistyy se ihan täysin pelkkää penkkiä melkein se tekee jotain olkapää liikettä näen sen tekevän välillä penkin lisäksi.
Pitäisi jo päästä täältä omille mestoille, omaan asuntoon että pääsisin elämän makuun. Konjakkia olisi mukava maistella omassa kämpässään. Käydä lenkillä ja muutenkin elää kunnon elämää ja rauhallisia eläke päiviä viettämään
Kohta menen vielä suihkuun jos nyt jaksan tai jätän suihkun aamuksi. Kai nyt menen saa puhtautta kun on suihku raikas puhdasta päälle myöskin. Palataan asiaan suihkun jälkeen kun vähän herään suihkussa kun olenkin ollut koko päivän ihan naatunut, varmaan viimeyön herätykseni monta kertaa.
HYVÄÄ YÖTÄ MAAILMA TÄÄLTÄ KOLKOSTA SUOMEN MAASTA ARMAASTA MIKÄ TÄMÄ PITI MINULLEKKIN OLLA KUN ISOISÄNI TOIVO HYVÖNEN LUNASTI MAAN MYÖS MINULLE.
KUN RÄJÄHTÄVÄ LUOTI VAHINGOITTI SEN KÄTTÄ EI ANTANUT SE SITKEENÄ RINTAMALLA VIEDÄ KÄTTÄÄN. JA TULI SE VIELÄ TYÖKALUVIILARINA TOIMEEN KÄDELLÄÄN SODAN JÄLKEEN. LUKEKAA OLENHAN PALJON KIRJOITTANUT NÄISTÄKIN ASIOISTA.
MITEN SOTA SEKOITTI SOTILAIDEN PÄÄN KOTIIN TULLESSAAN. TULI ISOISÄLLEKKIN VIIKONLOPPU PULLO KUVIOHIN JA OLI SE VAIKEA SILLOIN. JUOKSUTTI SE MUMMOA JA TÄTIÄNI INKERIÄ KUKA UHRASI ELÄMÄNSÄ HOITAEN ISOISÄÄNI KOTONA HAUTAAN ASTI JA MUMMOA VIELÄ TERVARISSAKIN KÄYDEN MUMMOA HOITAMASSA.
ISÄLTÄNI JÄÄNEET PERINNÖT VEI ROSVOT JA EDUNVALVOJA KAIKKI MUIJA ALKOI PIIPITTÄMÄÄN KUN MENIMME KÄYMÄÄN NIIDEN LUONA HYVINKÄÄLLÄ MUIJA SANOI KUN NÄKYI PELÄNNEEN MINUA VARMAANKIN SANOI MUIJA ETTÄ KUN HÄN NÄKEE MINUT SIINÄ SE PERUTAAN VALVONTA HETI.
SANOIN MUIJALLE ETTEI TÄMÄ TÄHÄN JÄÄ KUN TILINI NÄYTTÄÄ NOLLAA PURATTE VALVONNAN. TUTTU ULOSOTTOMIESKIN SANOI MINULLE ETTÄ OLI EDUNVALVONTA PANNUT KYMPPITONNINKIN MENEMÄÄN TILITÄNI EIKÄ ULOSOTTO EDES NÄE MIHIN ON RAHANI HUIJATTU.OLEN KERTONUT YKSITYISKOHTASESTI NÄMÄ TARINAT JO AIKOINAAN
NYT SUIHKUUN JA SITTEN NUKKUMAAN VIELÄ KERRAN HYVÄÄ YÖTÄ KOKO IHMISKUNTA. RAKASTAKAA JA PELASTAKAA MAAILMANNE. JOS VIELÄ EHDITTE MITÄÄN TEHDÄ USKO TOIVO JA RAKKAUS SEN LINNOJENI MAFIA TIETÄÄ YMPÄRI MAAILMAN. RISTI ANKKURI JA SYDÄN SIINÄ MERKKI MEILTÄ.
MINULLA ON RAUHANKYYHKY TATUOINTINI RANTEESSANI MILLÄ EN PÄÄSSYT VOLVOLLE TÖIHIN RUOTSISSA ENKÄ URHEILU HIEROJAKSI HAIKON KARTANOON. NO MINÄ MENINKIN SITTEN ESPOON HAUTAUSMAALLE SINNE KELPASIN KYYHKYLLÄNI. LUKEKAA ON SIITÄKIN PALJON MINULLA TEKSTIÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti