perjantai 28. toukokuuta 2021

Päivä lähti hyvin käyntiin aamusella jumpalla huoneessani. Sitten oli meillä vielä salivuoro tänään. Tein hyviä liikkeitä salilla, kunnon treenit melko superina kun emme ehdi olla kun puolituntia salilla, on niin monta osastoa sinne tyrkyllä.

Tein salilla ekaksi säkkiä monoa ja nyrkkiä lähtee minulta vieläkin iskut ja mono kun ikäni olen treenannut. Nostan jalkani korkealle,  mitä töissäkin nuoret miehet ihmetteli kun nostin mononi semmoisen näytön narun päässä roikkuvaan palloon,  mikä on 1.90 m korkeudella.

Venyttelen jatkuvasti huoneessani jokapäivä yritän venytellä että pysyy notkeus minussa. Onhan se tärkeätä voimistella kunnolla jokapäivä, pysyy sitä notkeana ja vetreänä. Onhan minulle tärkeä että pysyn iskussa niin kun vaan sotilas voi pysyä. Voimaa ja nopeuttaminusta vieläkin löytyy.

Vedin salilla ekaksi säkkiä sitten tein hauista suoralla tangolla 40 kilolla pystyssä vetäen. Tein myös penkkiä muutamat sarjat  sekä käsivarsia tangolla vastaotteella. Oli taas vaan aikaa liian vähän meillä salilla kun vaan puolituntia oli meillä aika. On niin kysyttyä sali vuorot ettei voi pitempään olla salilla. Minä olisin mielelläni noin 45-60 minuuttia siellä että saisi tehtyä kunnolla liikkeet ja useampia liikkeitä.

Kyllähän tossa puolessa tunnissa ehtii muutamat liikkeet kunnolla tehdä. Nyt olen panostanut jalkoihin prässiä teen jaloilla usein menee siinä hyvin minulla. Kun jalkani olvatkin jääneet puntilla vähemmälle taloissakin.

Treenasin seutulassakin kuutta kertaakin viikossa toki siihen laskin myös pelipäivät ja nyrkkeilyt ruokasalissa. Oli kondikseni rautaa silloin ikävä on niitäkin aikoja sai tehdä duunia kundien kanssa ja treenikavareita oli paljon. Tein myös itselleni puntti ohjelmia minkä mukaan nostelin. Silloin tulee treenattua kunnolla kaikki liikkeet tehtynä kunnolla mitään lintsaamatta.

Pitää tehdä jumppaa jokapäivä kun ikääkin alkaa tulemaan vaikka olenkin ikäisekseni hyvässä kunnossa,  mitenhän hyvässä olisin ollut jos eivät suomalaiset hoitajat venäläisine lääkäreineen olisi minua lääkkeillä sairastuttaneet pahasti yli vuodeksi. 

Lukekaa tarinoitani olenhan paljon näistä kirjoitellut. Olen vaan niin supermies etten ihan heti putoa lääkkeistään kun yritin pitää kondista yllä kaikesta huolimatta. Olisin muuten sylkenyt taas kerran lääkkeet pois mutta kun ottivat labrat kokeita kerta viikkoon minusta. Siksikin oli kumma kun lohjan sairaalan osastonylilääkäri S. V sekä erkoislääkäri M. F lähettiävt minulle kirjeessä tietoa että oli minulla ollut vuosia kilpirauhas arvot koholla tod. näk. 

LITIUMISTA JOHTUEN SEKÄ NEFROGEENINEN DIABETES INSIPIDUS VESITYSTAUTI. MIKÄ ON KANSSA IKÄVÄ MINULLE AIHEUTETTU SAIRAUS SAAN KUSTA JATKUVASTI VÄÄRYYDELLÄ VIELÄ SAIVAT MINULLE OSASTOLTA 20 MINIRIN LÄÄKKEEN VESITYSTAUTIIN. 

ANTOIVAT OMA HOITAJA VÄÄRÄÄ TIETOA ERIKOISLÄÄKÄRILLE. ETTEN JUO NIIN PALJON PÄIVÄLLÄ ENKÄ KUSE YÖLLÄ. MIKSIHÄN TÄLLÄISTÄ TIETOA ANTOIVAT MIKÄ EI PAIKKAANSA PITÄNYT JA SIITÄ TAAS LÄÄKETTÄ LÄÄKKEEN PÄÄLLE. OLI SINÄ AAMUNAKIN SORSANI TÄYNNÄ KUN TIETOJA OLIVAT ANTANEET ERIKOISLÄÄKÄRILLE. 

MIKSEIVÄT MINULTA KYSYNEET JUOMISTANI PÄIVÄLLÄ JA KUSEMISTANI YÖLLÄ. KUN HEITTIVÄT VAAN LONKALTA NÄKÖJÄÄN TOMMOISET TIEDOT   ERIKOISLÄÄKÄRILLE  MIHIN LUOTIN ENEMMÄN KUN TALOMME VENÄLÄISIIN LÄÄKÄREIHIN JA SUOMALAISIIN HOITAJIIN.

NYT ON HEILLÄ VÄÄRÄÄ TIETOA SIELLÄKIN. VIELÄ KERRAN TÄHÄN MITEN SAIRASTUIN LITIUMISTA 1800 MG MIKÄ ON IHAN MYRKKY MÄÄRÄ SITÄ LÄÄKETTÄ. 

PAHAT VAPINAT TULI SIITÄ MINULLE JATKUVA PÄÄNSÄRKY OLI MINULLA UNENI OLIVAT TURHAN LYHYITÄ. JA KOKONAISVALTANEN HUONO OLO OLI JATKUVASTI. JA PAHA OLI KUN SEKSIHALUT JA KYKY VIETIIN VIELÄKÄÄN EI TULE SPERMAA KUNNOLLA KUN MENEE MINULLA LITON LOPETTAMISEN JÄLKEEN VIELÄ OLANTSAPIINI MIKÄ ON MINULLE PAHA MYRKKY KANSSA. 

LISÄKSI MENEE MINULLA ABILIFY 20 MG SEKÄ FELODIPIN 10 MG. VERENPAINE LÄÄKE PANTIIN  MINULLE EN KESKUSTELLUT PAINEISTANI MITÄÄN LÄÄKÄRIN KANSSA  MITKÄ EIVÄT HÄLYTTÄVÄT OLLEET. 

MENI KUMMA VAAN SILMÄNI SAMAAN AIKAAN VERENPAINELÄÄKKEEN AIKOIHIN EN EHTINYT MONTAA KERTAA SITÄ MYRKKYÄ SYÖMÄÄN KUN SE LOPETETTIIN KUMMA VAAN KUN SILMÄNI SAIVAT HUONOKSI. 

PUHUI JÄRVENPÄÄN SILMÄASEMAN LÄÄKÄRI KAIHISTA MUTTA MITEN SE OLISI NOIN ÄKKIÄ PAHAKSI MENNYT LÄÄKKEEN OTON AIKOIHIN. KYLLÄ MINÄ VAAN YHDISTÄN VERENPAINELÄÄKKEEN SYYKSI SILMÄNI HUONOKSI MENON. NO ONNEKSI HÄVISI LITIUMIN LOPETUKSEN JÄLKEEN VAPINANI.   NUKUN HYVIN SEKSIHALUT PARANI TOKI VIELÄ PUUTOSTA ON , SELVÄÄN PÄÄHÄN ON MINULLA HYVÄT PANOHALUT JA KYKY KUN EN SYÖ LÄÄKKEITÄ.

 MIKSI NÄMÄ SAATANAT TEKEE MINULLEKKIN KEMIALLISTA KASTRAATIOTA. MIKSI MINULLE HERKÄLLE ALKOHOLISTILLE TYÖNNETÄÄN HULLUN LÄÄKKEITÄ VAIKKA OLEN TEHNYT SELVÄKSI ETTÄ ON MINULTA VIINAPIRU PÄÄSTÄNI KUOLLUT. 

JA OLEN HUUMEITA VASTAAN TÄLLÄISISSÄ TALOISSA TÄÄLLÄ ON VAAN HUUMEITA LIIKKUNUT MINÄ EN SITÄ SIEDÄ KUN MINUA ENITEN RATSATTIIN OSASTOILLA 30 JA OSASTOLLA 20. NYKYÄÄN EIVÄT RATSAA MINUA OSASTOLLA 50 EHKÄ PELÄSTYI JOKU KUN KOKOUKSESSA OSASTOLLA 30 SANOIN ETTÄ TILAAN HUUMEYKSIKÖN TALOON JOS JATKUU VIELÄ TOUHU OSASTOLLA. 

ENHÄN NYT KETÄÄN VASIKOI MUTTA PINNANI PALOI TOSIAAN RATSIOISTAAN KUN MINÄ EN HUUMEMIES OLE. VESSANKIN  OVET OLIVAT KERRAN YÖTÄ KIINNI JOUDUIN KUSEMAAN PYYKKIÄMPÄRIINI. KYLLÄ TOI HUUMETOUHU PILAA TALON KUN TALON ILMAPIIRIN TÄYSIN. OVAT HUUMEVÄKI NIIN UMIKIEROJA KAIKKI TOUHUNSA. MINÄ KUN VIELÄ VAISTOAN HETI ILMAPIIRIN MUUTOKSEN OSASTOILLA. 

HERKKÄ KUN OLEN AINA OLLUT NÄEN JA KUULEN ASIOITA ERITAVALLA KUN TAVIS TALLAAJA. ONHAN OMERTAN LAKI VAIKENEMISEN LAKI  TUTTU JO ÄIDIN MAIDOSTA EN VAAN HYVÄKSY ETTÄ NÖÖSSI POJAT HÄMMENETELEVÄT OSASTOT PILALLE. SAISIVAT KAKARAT LEIKKIÄ HIEKKALAATIKOLLA.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...