sunnuntai 26. syyskuuta 2021
Päivä on mennyt hyvin oli ruoka lounas äsken minulla oli vegaani pihvit sekä paistin perunat porkkanalla. Olen vaan kuluttanut aikaani en ole liikenteessä käynyt tänään.
Olen miettinyt uutta paikkaa mihin tarjoavat minulle paikkaa. Sanoi omahoitajani että olivat soitelleet sinne ja kysyi kuulemma sieltä joku että onko minulla vaan noin pieni lääkitys kun menee minulla aamusta joku kevyt mieliala lääke ja illasta menee minulla Olantsapiin 20 mg. Helvetti taas joudun ojasta allikkoon lääkkeitä syömään ja varmaan paikkakin on taas samanlainen kun on ollut muut paikat kun sen aikanen kielokoto Tikkurilassa ja hiekkaharjussa. Olin Tikurilan Kielokodossa ilman lääkkeitä pitkään ja vointini oli hyvä. Sain olla kyllä siellä ilmasena työläisenä palomiestä, putkimiestä, putsaria, nuoren naisen sain RAKKAUDELLANI pois sähköhoidosta.
Eli repikää siitäkin huumoria en mene muualle kun entiseen Kielokotoon kuulemma on se nykyinen Kajava, se on ainoa paikka missä olen saanut inhimillistä kohtelua osakseni. Olin siellä mielelläni oli se niin hyvä paikka todella hyvät hoitajat ja lääkärinkin kanssa tulin toimeen. Toki olen täälläkin ohkolan sairaalassa viihtynyt aina silloin kun on hommissa oma naishoitaja J. sillä on sydän paikallaan ja on muutenkin se terävä tyttö. Sen kanssa uskaltaa puhua aroistakin asioista jää ne vaan meidän keskeiseksi asioiksi. Uskon ja luotan näin olleen on sillä aina aikaa keskusteluun ei se ole vaan koko aika tietokoneella niin kun tuntuu monetkin hoitajat olevan.
Tulee omahoitajani J. taas yöksi valvomaan se on hyvä vaikka toki nukun silloin, emme pääse keskustelemaan. Katsotaan nyt menenkö uuteen paikkaan mitä lähdemme katsomaan ja tutustumaan paikkaan vissiin 11.10. 2021. Yritän puhua lääkkeettömästä hoidostani mutta pahaa epäilen vaan niiden keskutelulla kun oli joku ihmetellyt pientä lääkitystäni.
Siihen varmaan tyssää se paikka kun en suostu siellä lääkkeitä syömään. Kyllä minua ulkomaatkin kutsuu ja toki kotikaupunkini Kerava olisi siellä tuttujakin minulle. Olisihan elämäni ollut ihan toisenlaista jos olisin saanut Keravalta asunnon. Oli tarkoitukseni ottaa koko kylä haltuuni alkaa kyläpääliköksi siellä. Olin pois Keravalta noin 13 vuotta silti tiesin kylän asiat paremmin kun jatkuvasti ajan hermolla olleet kylän miehet. Tuli minulle itkemään mummot ja mammat että hoida hommat.
Lukekaa teksteistäni miten JUMALA asioita johdattelee omalla ihmeellisellä tavallaan. Lyö vaan ihmiset kapuloita rattaisiin niin paljon kun ehtivät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti