perjantai 17. syyskuuta 2021

Tarinaani vielä huumepojista ja minun vammauttamisestani yritti sitä tuttu kaveri salaa minulta lyöden pään auki yökerhosta tullessani yöllä kämpille.

Muuten on päivä ollut ihan mukava kirjoitellen kynällä ja koneella. Kävin kanttiinissa ostin jäätelö pikarin ja juusto snacseja. Mietin vaan rahavarojani eiköhän ne ala vähissä olemaan kun ei mistään tule muuta kun eläkkeet, hoitotuet ja takuueläke pienen palkan saan myös töistäni. Olihan se mukavaa kun rahaa minulla oli hotelleissa asustelin se oli mukavaa aikaa. Mutta eihän pieni perintöni riittänyt mihinkään kun syötin ja juotin poikia. Alkoivat vaan minua kiristämään nistit ja heitä hyväksi käyttävät porukat. Haksahtavat vaan pahasti minussa jos saatanat luulevat että anteeksi annan kiristäjilleni. Se kiristäminen on niin paha rikos, täyttää se henkisen väkivallan kriteerit. Uhkailivat minua porukka mitä luulin omakseni mutta taisinkin haksahtaa porukassa. No yksi hyväkäs onkin kuulemma kuollut kuulin sen varmalta taholta. Kaikkihan ne sortuu elontiellä minullekkin paskaa tekevät. Kummasti taivaan ISÄ kaataa vihollisiani menee vieraat ja omat ja saavat mennäkkin rauhoittuu siinä tilanne kummasti. En oikein saanut pojista selvää olivatko ne minusta huolissaan vai rahaako ne yrittivät minulta. Katsoin että oli minun aikani poistua paikalta kun ei ollut minulla kun tuulen huuhtelema perse. Kaikki panin menemään huumeväen kanssa ostin heille pyörän, tabletin, ja tupakat, ruuat, juomat, vaatetta, puhelimen. Missä oli kiitos kaikesta työstäni heidän kuntouttamisessa.Kun olisi edes yksi pelastunut kavereista olisi työni ollut kannattavaa.Pahaa oli kun Nyysky ja joku mustalainen makasi hyrylän pomolta vuokraamassani kolkossa kellari tilassa minulta löivät pään auki jollain astalolla.Tokenin ambulanssisa ja painoin pipollani haavaa meinasivat lähteä minua peijakseen viemään kytätkin olivat paikalla. Sanoin etten lähde siihen peijaksen kidutus sairaalaan mikä se on minulle ollut. Sanoin että painan pipollani haavaa pari minuuttia ja se hyytyy ja näin kävi. Jäin kellari tilaan nukkumaan iso puukkoni vieressäni, pesin bombers paitani kylmällä vedellä kun se veressä oli. Intiaani takkini ei ollut paljonkaan veressä. Eivät olisi saastat huume sekopäät minua toista kertaa saaneet yllätettyä siitä pidin huolen. Nukuin patjalla toinen silmä auki koko yön. Eivät tulleet saatanat takasin kämpille, sinä yönä. Lukekaa olen paljonkin kirjoitellut asiasta ja muistakin hämärä hommistaan. Vähän taas toistan itseäni mutta jos tulee lukijoita tässä vaiheessa sivulleni pääsette mukaan tarinoihini. Kunhan nyt olisin asunnon saanut vaikka Keravalta olisihan elämäni ollut toisenlaista olisin pitkään elänyt perintö rahoillani saanut jollain duunilla rahani poikimaan. Mutta paha vaan olivatkin pojat huumeiden käyttäjiä vähän kaikki siihen tyssäsi minun politiikkankin menoni. Ainakin vetämään tutun lääkärin sinne menoa olen puhunut ihmisille kyseisestä lääkäristä. Mutta onkohan jotain sattunut kun en ole kuullut mitään P.T.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...