perjantai 17. syyskuuta 2021
Päivä mennyt taas lusiessa mielisairaalassa hupia kiinni olleena 2v 9kk. Olisinhan päässyt ulos nopeasti jos olisin vaan halunnut niin kun monia kertoja aikaisemmin kieli vähän ruskeana.
Minä en ole viitsinyt lähteä talosta kun ei ole minulla kämppää, miksi siis lintsille olisin lähtenyt. Olenhan niin hyvä näyttelijä voin esittää psykoa, maniaa, skitsoa, masentunutta. Kaikki käy minulta kun tutkivaa journalismiani teen, vuosia sitä tehneenä. Olen ollut ennen mielelläni kellokosken talossa viinapirun minua riivatessa. Muttei minua ole ennen ikinä sairastettu lääkkeillä niin kun tällä kidutusreissullani mitä tämä on ollut lukekaa olen paljon kirjoitellut tämän talon nykyisestä toimminnasta. Mutta onkin nykyään talossa venäläisiä lääkäreitä. Määräsi minulle venäläinen mieslääkäri osastolla 30 LITIUM 1800 mg lääkkeen. Sanoi se kyllä juonisti hoitajien palaverissa että määrää hän LITIUMIN suomihoitajien puheilla. Mitenhän on todellisuudessa kun selittää hoitajat että lääkäri määrää. Mikähän tässäkin talossa nykyään mättää onko se sitä että huumeongelma oli talossa oastolla 30 oli jatkuvasti huumeongelma sekä osastolla 20 oli huumetouhuja.
Rauhottui tilanne kun sanoin suoraan yhteisökokouksessa että jos jatkuu huumetouhu tilaan huumeyksikön taloon. Vitutti minua niin rankasti kuin minua ratsasivat jatkuvasti vaikka, varmaan on hoitajilla ja lääkäreillä tiedossa huumevastaisuuteni. En ole huume ihmisiä enkä mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Oli vaan sen pirun voittaminen rankka taival, pahimmissa paikoissa lusineena päiväkirjaani kirjoitellen, oli minulla 5500 sivua tekstejä 13 vuodelta. Kaikki jäi Keravan huume kämppään mitä asustelin parin nistin kanssa. Jäi sinne kaikki tavarani, mitkä minulle olivat arvokkaat kun niitä vuosia mukanani pidin. Oli teksteissäni päivämäärät ja sivunumerot, piti minun niistä kirja vääntää.
Olemme jengin kanssa mietitty miksi venäläiset minut ottivat hampaisiinsa lääkiten sairaaksi minut. Onhan toki lääkkeissä sivuoireet mutta uskon ihan muuta olevan kohteluuni ohkolan sairaalassa. En nyt ala tähän kirjoittelemaan kaikkia uusiksi, mutta lukekaa teksteistäni mitä olen kokenut tällä reissulla. Fyysistä ja psyykkistä henkistä kidutusta tämä on minulle ollut, kun olen joutunut pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen syyttä vielä. Ja lääkkeistä mistä sairastuin pahasti. Silmieni vienti oli paha juttu kun pakottivat osastolla 20 minut ottamaan verenpainelääkkeen kun lääkäri määrää, mistä silmäni heti menivät huonoksi. Luulin sokeutuvani pitkään jatkui silmieni vaiva. Sitten kehittivät kaihia minulla olevan.
Lopetettiin se verenpainelääke ja tuli uusi minkä lopetin mukavan osasto 50 naislääkärimme kanssa yhdessä, panimme sen tarkkailuun mitaten paineitani. On tämä nykyinen naslääkärimme vissiin kanssa venäläinen mutta erittäin mukava ja osaavan oloinen. Heti ensi näkemyksellä sain hyvän kuvan lääkäristämme kun jaksoi se kuunnella juttujani. Ja ulkonäkökin on vielä lääkärillämme edukseen. On se toista kun nämä mieslääkärit olen aina tullut paremmin naisten kanssa toimeen. Ha haha.
Mutta kun ihana sisar hento valkoinen J. järjesti minut kunnon silmälääkärin vastaanotolle, sanoi se hyvin minut tutkittuaan ettei mitään kaihia minulla olekkaan. Miettikää nyt hyvät lukijat miten minua psyykataan vuosia. Luulin pääseväni hyvään uskovaisen paikkaan kun menin selin kylään samarian taloon asumaan ja minulla luki vuokrasopimuksessakin ettei talossa sitten päihteitä saa käyttää. Oli siinä talossa kirpputorin kokki Iso Antti kuka joi jatkuvasti talossa poliiseja ja lanssia taloon soitteli itselleen jatkuvasti. Kävi se kurkusta kiinni nuorta poikaa silloin otin vähän itsekkin viinaa ja ärähdin isolle Antille. Siitä alkoikin kiduttamiseni jorvissa 12 vuorokautta kolkossa kopissa. Ja jatkui se täällä kellokosken talossa missä olen ennen saanut hyvää kohtelua kymmeniä kertoja siellä olleena.
Lääkitsivät minut niin sekavaksi etten tiennyt mistään mitään kaatuilin ja menin yöllä toisten huoneisiin. Ja kumma vaan kun jatkui lääkitsemiseni sekavaksi ohkolan sairaalassa kusin yöllä käytävälle kerrankin ja menin yöllä toisten huoneisiin. No nyt näyttää hyvältä kun lopetettiin LITIUM 1800 mg sain kyllä lohjan osastonylilääkärin S. V. kirjallisen todistuksen että tod.näk sairasteluni syyksi tulee LITIUM 1800 mg lääke. Ja nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti tuli lääkkeestä.
Rahalla voisivat selvitä asiasta toki en anteeksi anna ikinä tai sanonko ettei ISI JUMALA VARMAANKAAN KIDUTTAMISTANI HYVÄLLÄ KATSO. Kumma vaan kun paskaa kirjoitelee lääkärit että olen itselleni ja muille vaarallinen. En ole koskaan joutunut täällä sairaalassa kenenkään kanssa riitoihin enkä linnoissa vaikka olenkin lusinut 12 kertaa. Tällä rissulla ovat minulle lyöneet kämppikseksi murhapolttajaa sytytti se osaston 20 tupakkakopin ja vielä osaston 50 kopin ja toinen oli repinyt varmaan laskuistani suikalaita helvetti huume kaveri oli osastolla 30 kämppis. Ja minähän olen sotilas ja sen mukaan toimin. Värini olen valinnut ja sen mukaan taistelen. Olen VISITORS VIERAILIJA.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti