torstai 30. syyskuuta 2021
Tarinaani tälle aamulle sairaalasta, yö meni hyvin aikainen herätykseni aamulla. Kynällä tarinaani ylös ja kuudelta koneella.
Heräsin yöllä 1,45 kusihätään, siitä menin takasin nukkumaan ja heräsin noin kello viisi, tyhjensin sorsani mikä oli puolillaan kustaa. Menin potilaskeittiöön kello kuusi, oli minulla vielä yksi teepussi minkä käytin aamusta. Hunajaa minulla ei olekkaan täytyy sitä taas ottaa aamupalalla keittiöltä. Hyvä että saa talosta hunajan säästää siinäkin hiukan rahaa kun ei tarvitse sitä ostaa kaupasta.
Harmi kun lähtee hoitaja J. talosta pois pitäisi minun päästä ennen sitä lähtemään omilleni.Pitäisi meidän mennä katsomaan hoitaja J. kanssa yhtä paikkaa maakunnista mihin tarjotaan minulle mestaa mutten lähde sinne jos siellä on pakkolääkitykset ja pakkotyöt. J. hoitajan puheiden mukaan on mestassa päakkolääkitykset joten en usko että menemme edes katsomaan paikkaa. En viitsi lähteä tommosiin saateltuihin paikkoihin. Oli jo videokeskustelussa Vihdin sossu täysin outo kysyi se olenko jo pitkän tuomioni lusinut.Kysyi se myös hoitaja J. että lukollista paikkaako minulle, sanoi hoitaja J.miksi kummassa. Kun täälläkin sairaalassa on minulla kaikki vapaudet. Täysin kyrpä oli vihdin sossu en tykännyt muijasta ollenkaan.
Harmi kun eivät minua järjestä Keravalle johonkin hoivakotiin, yritin puhua Keravan Porvoonkadun paikkaan kun olisi siellä ollut vanhoja tuttuja vanhuksia entinen kouluni opettaja, Heiki Saastamoinen vaimoineen yhtenä. OLisin voinut autella vanhuksia siellä työnnellä rullatuolilla niitä, ja muutenkin olisin voinut autella miten parhaaksi näkisivät.
En halua johonkin jumalan selän taakse mistä en tunne ketään. Keravalle tai ei mihinkään muualle, sitten pysyn Kellokoskella niin kauan että paikka löytyy. Ihmettelen miksei nuoruuden kaverini edesmenneen saarnamiehen poika Seppo järjestä minulle asuntoa jostain kun sillä on ainakin ollut kiinteistö välitystä.
Olisinhan vielä työkykyinen vuosia varmaan kun eivät saaneet minua edes sairastumaan pahemmin edes venäläisten lääkäreiden kautta LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Tuli siitä sairastumistani pahasti mutta nykyään on vointini melko hyvä kun jäi LITIUM 1800 mg pois sekä verenpainelääke mistä meni ekasta lääkkeestä silmäni huonoksi.
Vointini on paljon parempi kun on jäänyt pois LITIUM 1800 mg sekä verenpainelääkkeet ja MINIRIN vesitystautiin mikä aiheutttiin LITIUMILLLA kuulemma Lohjan Osastonylilääkärin S.V mukaan sain kirjallisena sieltä häneltä kirjeen LITIUMIN 1800 mg. aiheuttamasta sairastelustani oli siinä myös TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia pielessä. Täällä ohkolan sairaalassa eivät mitään kantaa ottaneet henkilökunta valittamiseeni sairaasta olostani. Pahat vapinat tuli litosta sekä kovat päänsäryt ja uneni oli huonot seksihalut ja kyky huononi. Ja kokonaisvaltanen huono olo oli minulla. Ja vielä kerran tähän mikseivät henkilökunta venäläisine lääkärineineen mitään kantaa ottaneet sairasteluuni. Vasta kun alkoi tulemaan ulkopuolisilta lääkäreiltä palautetta alkoikin tapahtumaan. Toki kova verenvuotoni nenästäni mitä ei Peijaksen sairaala saanut hoidettua vasta Meilahden sairaalasta avun sain vuotooni. Alkoikin tapahtumaan ohkolan talossakin ja toi kun omahoitajani J. pani hommat pelaamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti