maanantai 18. lokakuuta 2021

Mukava päivä ollut jos nyt voi niin sanoa kun hupia kiinni olen täällä Ohkolan mielisairaalassa. Jumppia aamusta siitä salille säkkiä ja punttia illasta menimme kaverin kanssa AA- kerhoon kylille.

Päivä mennyt mukavasti jumppia, salia, töitä, illasta oli meillä vielä AA-kerho mikä oli kyllä aika vaisu ryhmä. Olisi minulla ollut paljonkin tarinaani siellä. Ei yhden kierroksen puheilla ehtinyt oikein tavoittaa porukkaa. Olisin kertonut viinapirun voittamisesta vuosien hupituomiolla. Olin kaveristani noin 13 vuotta hupia kiinni lukekaa miten olivat huumepojat osallisia koko juttuuni. Mitä niin sanottu uhrini minulle kertoi asiasta. Kävin salillla aamusta oli hyvät treenit noin 40 minuuttia meni salilla. Päivällä olin töissä ulkotöiden taukotuvalla keittelin kahvit ja tiskasin astiat siinä olikin hommani tältä päivältä. Olen noin kaksi tuntia töissä mutta palkan saan vaan tunnista kun on korona rajoitukset meillä vielä päällä. Siksi on työt jaettu eri osastojen välillä. Minä olen varmaan suomessa toivottomin tapaus kun jo 18 vuotiaana olin sosiaalisairaalssa viinan takia kovia huumeita en ole koskaan käyttänyt. Pilven polton pysäytti ISI AURINKO. Äitini on viisas ihminen sanoi se minulle pienestä pitäen että tulee kuuma kivi päähän jos olen tuhma. Pelasimme flipperiä äitini kaupassa missä se töissä oli flipperi oli tuulikaapin vieressä. Tuli minulle kumma olo lähdin kesken pelin ulos aurinkoon, oli se ihan päälläni meinasin tippua selälleni asfaltille. Menin siitä varjoon talon taakse meni filiis ohi, mutta kun tulin aurinkoon takasin vielä kerran AURINKO minut pelästytti siihen loppui pilven polttelut. Oli se niin rankka varoitus minulle uskon että oma jengini juttuni uskoo ja ymmärtää. JUMALA ON SUURI JA VÄKEVÄ VOIMISSAAN SE VOI TEHDÄ MITÄ VAAN. Kunhan vaan pienet ihmiset sen oikein ymmärtäisivät ajoissa, eikä vasta kuolinvuoteellaan. Kun sen viimesen hengen vedon ottaa ihan jokainen elävä sielu. Muistakaa että ruumis kuolee mutta sielunne vaeltaa ikuisuuden iankaikkisuuteen. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI KUKA POJAN TUNTEE TUNTEE ISÄNKIN AMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...