perjantai 26. marraskuuta 2021
Katkonainen yö uneni oli useasti heräten kuselle. Onneksi nukuin vielä aamusta kello 6.50 asti. Teen juontiin aamusta sain hoitajalta yhden hunaja pussukan. Sellijumpat tehty aamusta.
Tosiaan heräten yöllä muutaman kerran kuselle ja siitä takasin nukkumaan. Heräsin vasta viimesen kerran kello 6.50 mitkä uneni tekivätkin todella hyvää minulle. Kun yleensä herään jumpille noin kello 5 suunnilleen. Tänäänkin tein sellijumppia aamusta aikasin mutta menin sitten vielä takasin nukkumaan. Ja nukuin hyvin muuten kun unia nähden näin että olin jossain kaupungissa joissakin jengeissä ostin monta kassillista viinaa siinä porukoilla sitten etsin heitä ympäri kaupunkia. Olin jossain kivikylässä unessani.
Kumma oli uneni en yleensä näe viina unia ne on hävinnyt päästäni vuosien saatossa. Hyvä että hävisi viinapiru päästäni pitkällä hupituomiollani oli siitä se hyöty jos noin voi sanoa. Olisinhan mielummin ollut siivililissä ja siellä saanut selvyyden juomiseeni. Kun minulla rahaa oli ei tehnyt minun viinaa mieli, kun pystyi tekemään kaikkea muuta mukavaa teattereita matseja sivistynyttä konjakin maistelua hunajalla ja vihreällä teellä. Se on minun lääkkeeni mistä en luovu on se niin hyvä lääke minulle. Nukun hyvin konjakki läkkeelläni, aamulla ei mitään kankkusta siitä tule. Jäi aamu krapula ryypytkin pois minulta lähdin poikieni kanssa asuessani pyöräilemään kesät talvet ja siitä City salille nostelemaan suomen varmaan riskeimmän vangin vartijan nelinkertasen suomen mestarin kiekossa heittäneen Mikko Kyyrön kanssa samaan aikaan on Mikko serkkuni Esan poika jos tässä nyt saa mainita asiasta. Mutta miksen saa kun olen ylpeä Mikon urasta. Kumma vaan kun minunkin lajini oli kiekko se ei vaan ollut koulumme kilpailuissa mukana olisin sen lajin voittanut varmaan selvästi, kun sitä monesti yksin harrastin keskuskentällämme. Missä jengimme KENTTÄKOPLA kokoonutui.
Minäkin tein pitkän uran linnoissa jeesaten poikia vetäen urheiluja riksussakin vankiohjaajana ja seutulassa urheiluvetäjänä. Kyllä varmaan vanhaliitto kääntyy haudassa minun nykyisen elämäni takia, pakkohoitoa ja pakkolääkityksiä saatanat minuun kohdistavat. Myrkyttivät minut pahaan kuntoon pariksi vuodeksi LITIUM 1800 MG lääkkeellä. On se hoitovirhe mistä aion korvaukset saada. Kun eivät hoitajat ja lääkärit puuttuneet mitenkään sairasteluuni LITIUM 1800 mg minkä venäläinen mieslääkäri määräsi minulle. Oli se ovela kun sanoi se palaverissamme suomalaisten hoitajien kanssa että määrää hän LITIUM 1800 MG minulle suomihoitajien puheilla. Mitenhän on kun kusettaa kaikki kun hoitajat sanoo että lääkäri määrää ja lääkäri sanookin että hoitajien puheilla hän määrää lääkityksen. Onneksi lopetettiin pahan sairasteluni takia LITIUM 1800 mg lääke mikä olikin pahinta myrkkyä minulle, sekä lopetettiin pyynnöstäni MINIRIN nefrogeenisen diabetes insipidus vesitystautiin minkä myös LITIUM 1800 mg aiheutti minulle. Sekä verenpainelääke sain senkin pois listoilta kun hieno omahoitajani J. antoi minulle huoneeseeni verenpaine mittarin, sain mitata paineeni omassa rauhassa.Ja tippuikin painenei alle viitearvojen ollen noin 135-68-P.54. eli ikäiselleni hyvät paineet ja pulssi. Ja aina vaan nekin varmaan paranee kukn otan aeropisen liikunnan enemmän kuvioihin.
Vuosia oli minulla TSH kilpirauhas arvot olleet koholla LITIUMISTA 1800 mg johtuen. Nefrogeeninen Diabetes Insipidus vesitystauti aiheutettu LITIUMILLLA 1800 mg vielä yritti pelastaa Lohjan sairaalaan oastonylilääkäri S.V. kirjeessään minulle, mitä pelastettavissa oli sanomalla kirjeessään että tod. näk. LITIUMISTA 1800 mg aiheutuneen sairasteluni. Ja perkele näistä pitää uskaltaa puhua niiden oikeilla nimillä. On niin rankkaa ollut minun kohteluni tällä reissulla juopon selin samarian pisaran kokin takia. Miksi helvetissä minut otettiin hampaisiin venäläisten lääkäreidenkin toimesta. Onko siitä että olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia monestakin talosta. Ihan hirveyksiä olen saanut kokea henkilökunnan taholtakin monessa paikassa olleena. Lukekaa ja oppikaa ja tehkää parannus elämäänne. Olen paljastanut henkilökuntaa monessa paikassa olleena. On monetkin hoitajat väärällä alalla ei ole oikein kaikille kutsumus ammatti hoitajan työ. Kun eivät monetkaan ole mitään ruudin keksijöitä niin sanotusti.
Minulla on nyt ollut tällä reissulla kymmeniä kertoja viinan takia sairaalassa olleena yksi hyvä hoitaja, kenen kanssa on synkannut sillä on sydämmellisyyttä ja pääkin sillä pelasi kypällä. Monen hoitajan kanssa joutuu asiat vääntämään melkein rautalangasta että saa asiansa menemään perille. Mitä ihmettelen kun on päihde ja mielenterveys ala niin herkkä ala, täällä ei muuta ole hoitajilla kun syöttää lääkkeitä herkille potilaille. Minä ottaisin lääkkeet pois ja antaisin terabialuontoista hoitoa. Kyllä muuttuikin tässäkin Ohkolan sairaaassa tyyli jstain syystä alettiin hoitooni paneutumaan, teki nämä hyvää työtä kovan nenäverenvuotoni kanssa sain ruuat huoneeseeni ja muutenkin olivat hyvin mukana vuotoni hoitamisessa. Oli vaan väärin minut Peijaksen sairaalaan laitto. Missä rikkoi lääkäri jotain rustoa nenästäni sattuen niin saakelisti sen operaatio. Kyselin jälkeenpäin osaston 20 naislääkäri E.E. mitä ne tekivät Peijaksessa nenääni, kun laittoi lääkäri jonkun putkiviritelmän nenääni minkä ottivat täällä Ohkolan sairaalassa pois seuraavana päivänä.Ja alkoikin vuoto uudestaan siitä mentiinkin ambulanssilla meilahden sairaalaan missä sainkin heti avun kolmelta enkeli tytöltä. En ole saanut tietoa miksi rustoa piti nenästäni rikkoa satuttaen nenääni niin että vasen sieraimeni on vieläkin melkein tukossa. Toki on narkomaaneja suurin osa potilaista nykyään ja ne ovatkin hankalia potilaita henkilökunnalle.
Rakkauttani annoin tikkurilan Kielokodossa nuorelle 26 vuotiaalle naiselle sain sen rakkaudellani pois sähköhoidostakin. Aloimme käymään punttisalilla yhdessä ja keilaamassa siskonsa ja sen poika kaverin kanssa, saattelin siskokset uimaan ja työsalille. Korkeasaaressa kävin nuoren naiseni kanssa oli meillä rakkautta ilmassa sen kanssa. Seksiäkin harrastimme sen kanssa olin siihen aikaan melkein 60 vuotias mutta se ei nuorta naista häirinnyt. Toki vaikutan ikäistäni nuoremmalta kun olen pitänyt aina laitoksissa niin hyvää huolta kunnostani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti