keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Päivä taas kohta lusittu salilla käyty aamusta tiukat treenit tehden. Töissä oltu ja aikaa kulutettu pelaten korttia. Väsynyt olen ollut koko päivän huonosti nukutun yön jäljiltä.

En saanut unen päästä enään kiinni päiväunia yrittäen. Olin salilla aamusta kello 9-9.45 ajan tein tiukat treenit säkkiä hiukan siitä käsipainoillla hauista ristiin pysty taljaa narulla tehden. Tein myös taljassa selkää sekä koko yläkroppaa siitä käsipainolla kulmasoutua siipiä. Tein myös ristitaljaa useamman sarjan. Siinä se aika kului noin 45 minuttia siinä meni huomaamatta. Tein jo aamusta myös sellijumppaa huoneessani. Kyllä on taas tällepäivälle treenattu kunnolla. Olin pirun väsynyt koko päivän kun kusihätä minut herättää monta kertaa yössä. Minulle tuli LITIUM 1800 mg semmoinen sairaus kun nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti juon ja kusen yölläkin paljon. Sain kirjallisena Lohjan sairaalan osastonylilääkärin S.V. todistuksen siitä myrkystä LITIUM minkä pitoisuudet nosti venäläinen lääkäri 1800 mg.Oli myös Lohjan lääkärin lausunnossa TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla LITIUMISTA 1800 mg johtuen. Ohkolan sairaalassa henkilökunta sanoi minulle joka lääkkeidden jaossa valittaessani siinä sairasta oloani, että otetaanhan minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta. Ei minulla kuulemma hätää ole miksi näin voi olla nyky suomessa. On minulla myös Lohjan erikoislääkärin M.F. lausunto turhasta vesitystautiin MINIRIN lääkitys. Toistan tässä vähän itseäni mutta uudet lukijani pysyvt ajan tasalla lukiessaan tarinoitani. Kirjoitan vaan sivulleni juttuja mitkä päiväkirjaani ovat. No kiitos henkilökunnan että lopetettiin turhat lääkkeet mistä vointini palautui aika äkkiä normaaliksi kiitos hyvän peruskuntoni mikä on vuosien treenillä huipussa ollutkin. Olen taas huippuiskussa olosuhteisiin nähden hyvässä tikissä. Kiitos omahoitaja J. kuka hoiti hyvin asioitani Ohkolan talossa sai se monia asioita menemään eteenpäin. Kun tietää se minut tervepäiseksi olen sen kotiin laittanut ensimmäisiä kolmosantenneja. Muisti se minut jo niiltä ajoilta muutenkin synkkasi meillä sen kanssa erittin hyvin. Silmälääkärin se minulle hommasi kun toista vuotta olin epätietoinen silmistäni kun osastolla 20 hoitaja pakotti minut ottamaan verenpaineläkkeen vaikka kieltäydyin siitä kun en ollut lääkärin kanssa puhunut mitään verenpaineistani. Antoi omahoitajani J. minulle täällä osastolla 50 verenpainemittarin itselleni huoneeseeni sain mitata itse paineeni viikon ajan ja tippuikin yläpaine alle 140 viitearvon noin 129-140 välille. Olen niin herkkä ihminen reagoin ihan kaikkeen olosuhteiden vaihteluun oli paineeni hyvät kun mittasin ne hiljasuuden aikoihin. Parhaimmillaan ne olivat 127-65-P.54 eli todella hyvät paineet 65 vuotiaalle. Olen vähemmän treennut aeropista minkä otan taas tiukemmin ohjelmaani. Yritän kaikilla muilla konsteilla saada paineeni pysymään hyvänä kun lääkkeillä. Minä kun en syö millään lääkkeitä ellei ole ihan pakko. Pitää minun saada ja äkkiä psyyke lääkkeet pois listoilta kun en niitä tarvitse kun sen olen monessa talossa näyttänyt sylkemällä ne vessanpyttyyn. Ja ollut ihan kunnossa minä vaan kovasti ihmettelen henkilökunnan ammattitaitoa kun pitävät minua terveenä, luullen minun syövän lääkkeeni. Vaikka siis olen ne sylkenyt, eikö olekkin lukijani aika ristiriitanen asia, miksi siis minut terveen pakotetaan syömään lääkkeitä mistä olen sairastunut pahasti. Kysyy sitä firmani juristitkin sekä varmaan oma lääkärini. Kuka on paha vaan jäänyt jo eläkkeelle mutta varmaan sekin ihmettelee kohteluani. On lääkkeissä sivuoireet mutta miksei minua ole koskaan ennen lääkitty sairaaksi kellokosken hyvään aikaan miksi nyt on Venäläiset lääkärit ketkä eivät minua tunne yhtään muuta kun tyhjäpää hoitajien raporteilla. Kun ette minua yhtään tunne ettekä tiedä miten isoista asioista on kysymys. Maailma palaa ja jouduin vaan ottamaan pahaa vastaan. JUMALAKIN on teihin suuttunut viemällä ihmisiltä järjen kokonaan. Olen hautausmaan mies siunaan teidät kaikki ikuisuuden kiirastuleen. Menee taivaaseen vaan suomessa harvat ja valitut. Harmittaa vaan minua kovasti kun on nimimiehet sukulaisetkin jo kuolleet siksi minua on helppo rääkätä. Olenhan hupia kiinni ollut jo noin 13 vuotta pahimpia taloja kierrellen. Ja nyt tämä hupi reissu lukekaa miten jouduin hupia tälle reissulle. Mikä on kestänytkin jo 2v 11kk. Olisinhan varmaan jo siviilissä jos en olisi pitänyt ääntä kaikesta paskasta mitä olen todennut ohkolan sairaalassakin. Huumeita liikkui yhteen aikaan osastolla 30 sekä 20 mikä toi väkivaltaakin osastoille. Sekoittaa huumetyypit koko osaston sekasin minäkin yliherkkänä huomaan kaiken me tavalliset tallaajat kärsitään siinä toisten takia. Minä en välitä jos ja kun oman elämänsä pilaavat mutten saatana ala kärsimään hullujen huoneella nistin paskojen takia minua ratsattiin eniten, viron hoitaja halusi nähdä osastolla 20 munanikin suutuin sille ja sanoin että vielä sinäkin pyllistät on tässä intrpolikin. Helvetti kakaroiden huume touhujen takia oli osastolla 30 vessan ovetkin kerran yötä lukossa.Jouduin kusemaan pyykkiämpäriini yöllä kun minua kusettaa yölläkin paljon LITIUMIN 1800 mg aiheuttama nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti. Olen sen verran vanhanliiton väkivalta hemmo etten ihan jaksa kaikkea sietää. Enhän minäkään halua pettää luottamusta juomalla, ymmärrän kyllä porukan koukun huumeisiin minulta vaan hävisi kummasti viinapiru päästäni pitkällä hupituomiollani. Se vaatii pitkää raitistumisprosessia että alkaa ajatusmaailma muuttumaan nisteilläkin. Kun ei niillä ole muuta mahdollisuutta kun ottaa JUMALA sydämmeensä tai kuolema. Ja minä mieluiten heille annan sen JUMALAN RAKKAUDEN KUNHAN VAAN NE HIUKAN TULISIVAT VASTAAN. Mutta tässä ohkolan talossa se ei onnistu kun täällä viedään pakkolääkityksillä tunteet täysin, ei pyhä henki täällä laskeudu porukoihin. Luulisi että yrittäisivät kaikella muulla tavalla saada porukkaa kuntoon kun toisilla menevillä hirveillä lääkkeillä. Minäkin sain rakkaudellani Kielokodossa 26 vuotiaan tytön sähköhoidosta oli sekin ventti tyttöjä. Mutta kun rakkautta meille tuli jäi vaan sähköhoito pois aloimme käymään sen siskon ja sen poikakaverin kanssa keilaamassa ja puntilla kävimme tytön kanssa. Syömässä kävimme ulkona ja kerran korkeasaaressakin.JUMALAN RAKKAUS KUN ON PARANTAVAA JA PUHDASTA. SEN TIETÄVÄT KOKENEET PYHÄN HENGEN KOSKETUKSEN. SILLÄ VOIMALLA ON PARANTAVA VOIMA. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...