maanantai 3. tammikuuta 2022

Päivä kuluu aika käy pitkäksi täällä uudessa mestassa. On vaan vissiin minulla kahtena päivänä viikossa siivousta. Kun ei ole minulla rahaa en viitsi mihinkään lähteä. Heitin lenkin ulkona teki sekin hyvää kun ei uni tullut päiväunia yritin.

Kävelin pienen lenkin ulkona mietin mennä kaupoille mutta en mennyt kun on rahani aika vähissä varmaan. Yritin saada unen päästä kiinni treenin ja ruokailun jälkeen muttei uni tullut minulle. Joten lähdin ulkoilemaan kiersin tuolla ulkona jonkun aikaa. Onkin kahvit seuraavaksi puolen tunnin päästä. Menemme tuonne kolmos kerrokseen siellä syömme myöskin. On ainoita yhteisiä hetkiä talossamme muiden kanssa varsinkin nyt kun on koronaa ollut talossamme yksi kaveri on kuulemma 10 vuorokautta eristettynä. Ikävää tommoinen korona virus on sitä nyt paljon liikkeellä. Olen saanut kolme rokotusta toivotaan nyt että ne auttaa tilanteessa eikä se tarttuisi minuun. Kuoli tiukka kaverini Hanski kuulemma koronaan sain tiedon siitä kaveriltamme keuhkot kuulemma pettivät Hanskilta. Kyllä meni uneni siltä yöltä kun surin Hannun poismenoa. Oli Hannu fiksu herrasmies pelimiehiä se oli siksi sen kuolema kosketti minua kovasti. Meni minulta neljän perheen veljesparit kuolema vei nekin kaikki nuoruuden kaverini. Meni vuoden sisään pojat kummallisia ovat herramme tiet. Kohta onkin meillä kolmos kerroksessa kahvit, mukava kun näkee porukkaa yhdessä on vaan toi korona virus pelko talossamme on meidän neloskerroksessakin yksi nainen eristettynä. Toivotaan nyt ettei leviä talossamme korona on se niin ikävä vitsaus ihmiskunnalle. Kostoa pahoista teoistaan synti vie ihmsiskuntaa kohti loppuaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...