keskiviikko 16. helmikuuta 2022
Hienosti päivä mennyt uudessa paikassa. JUMALANI suurta suunnitelmaa on ihan kaikki. Ihmisten elinpäivät ovat rajalliset.
On niin mukava hiljentyä omaan huoneeseen kirjoittelemaan kynällä ja koneella, on minulla tarinaani noin 3500 sivua painavaa tekstiä. Tätä blogianikin on luettu ihan mukavasti kuka nyt vaan oikein tarinani oivaltaa ja ymmärtää. JUMALANI on taas ollut läsnä tekemisissäni kunhan vaan saisin täälläkin porukan kääntymään uskon tielle. Saisin nyt lääkkeistä ja tupakasta vapaaksi porukan se olisi elämäntehtäväni huumeista ja muista päihteistä eroon. On vaan näissä laitoksissa niin rankkaa lääkehoito mistä olen huomannut toisten olevan ihan sairaita.
Kunhan vaan JUMALAN rakkauden kokisivat porukka ja ennen kaikkea henkilökunta silloin ne lopettaisivat lääkkeet sellaisilta ketkä eivät lääkkeitä tarvitse. Minutkin pakotetaan ottamaan lääkkeitä mitä en todella tarvitse. Monessa paikassa sen olen näyttänyt sylkemällä lääkkeet vessanpyttyyn. Ja miettikää nyt lukijani on henkilökunta pitänyt minua terveenä lääkkeillä. Luullen minun niitä syövän, olen niin hyvä näyttelijä että voin näytellä mitä sairautta vaan. Toki tervettä ei minun tarvitse näytellä kun olen terve pääni on tutkittu eikä ole viinakaan päätäni kuulemma pilannut. Mutta tämän reissuni venäläisen laittama LITIUM 1800 MG suomi hoitajien puheilla. Söi päätäni pahasti päänsärkyni oli melkein joka öistä. Osastolla 30 vähättelivät vaan hoitajat vaivojani sanoen ettei minulla hätää ole kun otetaan minusta kusi ja verikoetta jatkuvasti. Miten eivät mitään reagoineet asiaan kun sairastuin litosta pahasti. Ja tästä asiasta on minulla kirjeet lohjan osastonylilääkäriltä S.V. sekä erikoislääkäri M.F.
No nyt on vointini melko hyvä, mitä nyt ABILIFY 30 MG aamusta ja OLANTSAPIINI 10 MG illasta vaikuttaa olooni siinä mielessä että vatsani toiminto on sekasin, vaiva on ollut aina OLANTSAPIINI lääkityksellä. Kumma on vaan että on saatana lääkäreillä oikeus pilata elämääni myrkyttämällä lääkkeillä minua. Miten helvetissä se on mahdollista kun en ole 12 kertaa linnoissa olleena koskaan lääkkeitä käyttänyt. Enkä ole edes huumeita käyttänyt, muuta kun pilveä jonkun verran nuorena. Mutta siitäkin JUMALANI minut pelasti, lukekaa siitäkin tarinaa miten AURINKO oli ihan päälläni pari kertaa, siihen loppui pilven polttelu se oli semmoinen varoitus minulle. Äitini oli kaukaa viisas sanoen jo pienestä minulle että jos olet tuhma tulee kuuma kivi päälleni.
Tunnen ihan kammoa kun jaetaan porukoille lääkkeitä hoitajien toimesta ihan urakalla. Aamuin illoin tapahtuu lääke jako tarvitsi tai ei jengi lääkkeitä. Minun on vaan vaikea suhtautua lääkkeiden jakoon, kun en ole mielenvikainen olen alkoholisti pahemmasta päästä. On vaan viinapiru päästäni kuollut ja tullut ihan eri arvot elämääni. Olisihan elämäni ollut toisenlaista kun olisin saanut jäädä Ruotsiin uskovaiseen perheeseen. Mutta kun volvolta hain töitä näkivät rauhankyyhky tatuointini ranteessani loppui siihen sekin työ haastattelu kun olin linnassa ollut. Sama myöhemmin piti minun mennä parhailla arvosanoilla Kauppanevos Satu Tiivolan hallinnoimaan Haikon kartanoon hierojan oppiin. Tyssäsi sekin hyvä yritys siihen rauhankyyhkyyn ja linnatuomioihin. On minulla ollut parantajan kyvyt lapsesta asti olisin parantajaksi alkanut haikossa.
Menin sitten Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi sinne JUMALANI minut johdatti sain sieltä heti paikan. Oli siellä kaksi krematorion uuniakin vierekkäin minne saisi kusipäitä lyödä ikuiseen kiirastuleen. Miettikää siis pahantekijät ihmisten elämän pilaajat mikä kohtalo teillä on ikuisuuden kirot seuraa teitä aina. Koskaan se tuli ei tule loppumaan. JUMALA JA SEN POIKA EIVÄT TYHMIÄ OLE. SUURTA SUUNNITELMAA ON IHAN KAIKKI.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti