keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

On syntymäpäiväni tänään täytän 66 vuotta vaikkei sitä moni usko olen kaikesta huolimatta hyvässä fyysisessä kunnossa ja psyyke on hyvä. Ikävä on poikaa ja perhettään.

Kyllähän vuosien lääkitseminen varmaan on minuun jälkensä jättänyt. Vaikka koskaan ei minua ole yli 40 kertaa kellokoski Ohkolassa olleena lääkitty niin sairaaksi kun tällä paskareissullani selkin kylän samarian Pisaran juopon kokin aiheuttama reissuni. Vielä määräsi Venäläinen mieslääkäri minulle suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma LTIUM lääkityksen minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg. Siitä alkoikin kova sairasteluni lukekaa olen siitä paljon kirjoitellut. No nyt mennään näillä on minulla minimi lääkitys mutta sekin sotii periaatteitani vastaan kun en ole mielenvikainen olen ollut masennuksen takia hoidossa ja viinapirun riivatessa minua olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Pojan äidin takia masennuin kun se minut ja pojan jätti. Hoidin poikaani lapselle tärkeimmät ensimmäiset 7 vuotta, isäni sitä pilatessa kaikella tavalla. Tippui se poika kerran pöydältä kun isäni sitä vissiin siinä hypytti. Kuulin tömähdyksen olohuoneeseen menin äkkiä keittiöön, siinä oli pieni poika tajuttomana lattialla. Nostin sen varovasti sänkyynsä ja paijasin sen päätä. Isäni tuumasi vaan että huoran kakara ei muuta kantaa se ottanut asiaan. Onneksi poika siitä tokeni pidin sen päivän sen pois tarhasta ja hoidin sen kotona. Oli varmaan isäni kipeässä päässä pojan äidin touhut kun tutuille kundeille oli itseään tarjonnut. Istui se parin tutun tyypin autossakin ja arvaa vaan mitä tekivät keskenään. Masennuin pahasti sen muijan touhuista, mutta kun se meni yhteen miehensä kanssa minäkin rauhoituin, annoin jopa pojan heille pois isäni vaikutuspiiristä. Kumma vaan kun isäni sai olla päälikköä pojan asioissa vaikka se sekaisin oli pitkään. Sossut hyväksyi isäni kasvatti vanhemmaksi vaikka se pilasi poikaa kaiken aikaa. Kerran poika istui sylissäni sanoin sille että viedään tutit oravillle kannon nokaan ettei iso poika syö tuttia. Veimme tutit takapihalle kannon nokkaan no isäni toikin taas kaksi uutta tuttia pojalle. Oli isäni sydänvikainen dementikko entinen doku vielä. Sama kun vein pojan hammaslääkäriin ihmetteli lääkäri kun niin pienellä oli pari reikää hampaissaan. Kerroin että pappa Isäni työntää karkkipussia aamuin illoin pojalle vaikka kiellän sitä. Olin pojan tukena hammaslääkärissä, eikä se pelännyt yhtään kun sanoin että anna tädin hoitaa. Seuraavalla kerralla sanoi poika ettei Isin tarvitse olla mukana kun täti hoitaa sen hampaat. Hoidin myös pojan neuvola käynnit terveyskeskuksessa rokotukset ja muut tutkimukset. Äitini vei pojan sairaalaan putkien laittoon korviin. Miettikää miten paljon olen kärsinyt ja miksei poikani välitä yhtään minusta ei lapsensa ole koskaan minulle edes soitellut. Olen yrittänyt tosissani itsemurhaa pari kertaa, mutta JUMALA on minut pelastanut lukekaa on siitäkin minulla kovaa juttua. Onhan kuolema helpotus pois pääsee tämmöisestä saatanallisesta elämästä. Oli minulla hyvää elämää kun kahdet perinnöt sain vaikka isäni perinnöt vei rosvot ja edunvalvonta kaikki melkein. Tätini isolla työllä ansaitsemat perinnöt panin menemään huumepoikien kanssa ne veti kamaa ja minä vedin konjakkia. Menkää ihan kaikki viholliset alempaan helvettiin niin paljon JUMALANI teitä rakastaa, niinkö tosiaan luulette sotaa ja kauhua maailmassa kaiken aikaa. Olette niin pahoja petoja kaikki. Piipitätte että jeesuksen ruumis ja veri olisi jonkun pelastanut mutta sen sanon että pisarakin JEESUKSEN verta on kun valtameri. Hykertelette vaan ristin juurella miksi näin teette, tehkää jotain kun minunkin VIA DOLOROSANI on kestänyt jo niin pitkään.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...