tiistai 17. toukokuuta 2022
Haettiin minulle pyörä Biltemasta Yosemite Shimanon ja nexus vaihteilla. Nyt pääsen taas liikkumaan paremmin pyörällä.
Pitkään mietin pyörän hankintaa mutta kun talon pyörä on aika romu, ostin oman pyörän. Ostin halvan pyörän kolmivaihteisen en tarvitse enempää vahteita on vaan enemmän rikki meneviä osia pyörissä. Lähden tänään kokeilemaan pyörääni ostin siihen pyöräliikkeestä kalliin lukon 59 euroa maksavan. Mutta onhan hyvä lukko tärkeä etteivät pääse niin helpolla viemään pyöriä. Pyörän hinta oli 279 euroa ja kasaaminen oli 24 euroa eli ei ihan halpa se ollut minun mittapuuni mukaan.
Olen tehnyt koko päivän keittiö vuoroa on vielä päivällisen kattaus ja iltapala sitten se on taas ohi viikoksi. Tulee nuori mies onneksi varmaan kaveriksi keittiölle loppupäiväksi kun se on tullut jo työsalilta. Venäläinen kolmas keittiöläinen on kuulemma kuollut joku aika sitten oli se mukava nainen tuli sekin läheiseksi ennen kuolemaansa mikä ei tapahtunut talossamme.
Nyt alan lähtemään keittiölle tyhjentämään tiskikonetta se on varmaan jo pessyt astiat. Neljältä alkaa kattaukset päivälliselle vartin päästä alkaa kattaus aika minä olen kyllä aina ollut ajoissa keittiöllä ettei tule kiire hommissa. Palataan asiaan myöhemmin jos tulee asiaa ja jotain kiinnostaa päiväkirja muotoinen tekstini. Elämääni laitoksista syyttä kiinni olleena vuosia ihan hirveitä kokeneena monessa paikassa olleena lukekaa ja ottakaa opiksi tositarinoistani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti