tiistai 3. toukokuuta 2022
Keittiötyöt tehty tälle päivälle olin kiinni siinä koko päivän kello 7- 19.30. Tarinaani tälle illalle elämästäni laitoksissa 12 kertaa linnoissa ja masennuksen ja viinapirun takia noin 40 kertaa hoidossa ollen.
Olin pojan äidin takia masentunut ja siitä viinapirun riivatessa minua. Mutta kun löysi muija miehen itselleen rauhoittui minunkin mieleni. Hoidin poikaame lapsen tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta. Annoin pojan sitten äidilleen kun se rauhoittui miehensä kanssa. Tuli minulle monta reissua sairaaloissa toki siinä oli lyhyitä viinakatkojakin.
Linnoissa viihdyin hyvin kun en mitään vetänyt siellä. Oli minulla hyviä kavereita linnassa kun linnassa Riihimäen Keskusvankila oli hyvä talo lusia siihen aikaan kun minä siellä viihdyin. Keravalta aloitin urani ja huittisten varavankilassakin käännyin olin vaan sinne liian nuori kun olin 17 vuotias ja olisi siellä pitänyt olla 21 vuotias. Riksussa meni useampi tuomio Nokka oli tuttu lääninvankila. Seutulan leirillä olin pari tuomiota urheiluvetäjän tittelillä. Riksussa olin vankiohjaajana vedin A ja B ryhmän korikset pojille. Mäntäsälän työsiirtolassa olin pari kertaa sekä siuntion leirillä. Konnulla kävin kääntymässä pääsin sieltä seutulan leirille.
Olin hoidossa niin sanotusti noin 40 kertaa mutta kun noin 13 vuoden paskapaikkoja kierrellen hupituomioni, hävisi siinä ajassa viinapiru päästäni. Alkoivatkin saatanat minua myrkyttämään lääkkeillään panivat vielä sydänvikaisen dementikko isäni minua myrkyttämään lääkkeillä. Lukekaa miten isäni ampui haulikolla ovestaan läpi silloin sain isäni hoitoon jäi se suoraan terveyskeskukseen pahan dementian takia. Karkasi se tervarista yöllä aamutakissa ja tossuisa talvipakkaseen onneksi meni se huoltomiehemme ovella kuka vei isän takasin terveyskeskukseen.
Isäni menehtyikin aika äkkiä siitä ja vei se hautaan asti tietonsa, kuka ja ketä sen pani minua myrkyttämään lääkkeillä. Ei ehkä sairas isäni sitä tiennyt itsekkään oli se niin juoni juttu minut sairastuttaa lääkkeillä. Olen kärsinyt suomessa suomalaisten toimesta niin paljon ihan kidutuksen kriteerit täyttää kohteluni pakkohoitoa ja pakkolääkityksiä syyttä. Olen auttanut halvaantunutta kaveriani niin jouduin saastan terveyskeskuksen lääkärin määräämänä hoitoon. Helvetti eikö noille Mengeleille löydy lakia. Mikä on HIPPOKRATEEN VALA ELI LÄÄKÄRIN VALA. Lukekaa se Nikinmäen Attendon Jammu Siltavuoren pilaamasta Reijosta tarinaani kun autoin Reijoa ja saunotin sitä ressukkaa kun säälin sitä kun sen Hirviön Jammun takia oli Reijo varmaan juonut jalkansa ja tyttärensä oli tehnyt itsemurhan. Minut vietiin rautoihin Peijaksen kidutussairaalaan eristykseen. Miksi kidutatte ihmistä näin rankasti miksei suuri Amerikka tee mitään kun ovat he lukeneet tarinoitani eniten maailmassa.
Lukekaa olen kirjoitellut yksityiskohtasemmin näitä tositarinoitani. Nyt nukkumaan kun on huomenna aamusta siivousryhmämme siivoukset saa sitä nukuttua taas jonkun aikaa on keuhkoissani ollut jotain häikkää hengityksen kanssa yöllä vaivannut se minua. Olen kyllä siedättänyt itseäni hunajalla, mutten ehkä ole sitä tarpeeksi saanut talosta kun kuusi vuotta siedätin itseäni hunajalla ja allergiani oli pois. Söin keväisin yliannoksia hunajaa ehkä sillä sain siedätettyä itseäni. Haen huomenna oman hunajan kaupasta saan sitä sitten syödä niin paljon kun minua huvittaa.
Hyvät yöt kansakunnat ja ennenkaikkea päättäjät maailman päämiehet RUKOILEN ETTÄ JUMALA ANTAA TEILLE ÄLYÄ TEHDÄ PÄÄTÖKSIÄNNE.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti