maanantai 2. toukokuuta 2022
Päivä mennyt hyvin aamujumpat tehty aamupala syöty. Kahvi tauolla join teet nyt odotan ruokailua siitä kaupoilla ja sen jälkeen salillemme. Allergioista tarinaa miten pahana se minullakin oli.
Nukuin myös aamusta pienet päiväunet teki ne minulle hyvää kello 10.15- 11 välisen ajan nukuin olikin minulla univelkaa yöltä. Kun heräsin kuselle pari kertaa yöllä väsytti minua aamusta vielä. Aamupala tuli syötyä puuroa marjoilla on se hyvää, söin samanlaisen ollessani Espoon hautausmaalla traktori kuskina. Pärjäsin puurolla ja marjoilla pitkän päivän, välillä hain mikroon siellä jotain pientä.
On fiilis aika hyvä muuten keuhkoissa vähän tuntuu kummaa kutinaa allergia oireita voivat olla, vaikka olenkin hunajaa syönyt talossa jonkun verran ja sillä siedätin itseäni kuusi vuotta. Minua ei ole mitkään allergia lääkkeet auttaneet yhtään, monet lääkkeet olen syönyt pahaan allergiaani. Lopetin astma sumutteidenkin käytön kun puhalsin mittarit pohjaan lääkkeillä ja ilman siksi katsoin että nekin oli minulla turhia. Joskus nuorena kävelin tolpan välin ja jouduin huilaamaan.
Mummolaan kun tulimme Keravalle olin hieronut silmäni niin umpeen etten voinut tulla edes autosta ulos. Jouduin olemaan autossa kun silmäni oli ihan ummessa ja kutisi ne niin pahasti. Mikään ei minua auttanut yhtään aika vaan paransi allergiani kun kevät meni ohi. Koulussa jouduin antamaan tasoitusta urheilussa porukalle kun en voinut urheilla keväällä allergia aikana. Mutta sain kymppiä kumminkin urheilusta kun olin monessa lajissa niin hyvä. Ja tämä ei ole itse kehua olin niin sairas lapsi allergioineni mutta näytin että voi silti pärjätä urheilussakin.
Sain monella luokalla kymppiä urheilusta pärjäsin niin hyvin lajissa kun lajissa. Rakastin urheilla se oli minulle elinehto pelasin ja harrastin monia lajeja. Olen pitänyt aina ruumiin kultuurista huolen. Mutta mikä on nykyään kun minut sairastutettiin pahasti vielä venäläiset lääkärit siihen otettiin Ohkolan sairaalassa. Määräsi venäläinen mieslääkäri kuulemma suomalaisten hoitajien puheilla minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen. Miksi näin voi olla ja vielä suomessa mikä pitäisi olla hyvinvointi valtio.
En ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä pitkällä hupituomiollani. Siksi ihmettelen kohteluani suomen hoitopaikoissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti