perjantai 24. kesäkuuta 2022

Torkahtelin kello 5.50 asti mikä teki hyvää minulle sain nukuttua hyvät tunnit.

Onneksi menin vielä sänkyyn ensimäisten herätyksieni jälkeen ja torkahtelin kello 5.50 asti. Vieläkin kyllä väsyttäisi minua, katsotaan nyt vieläkö otan torkut. Taidan odottaa potilaskeittiön aukaisua kello 7 pääsen syömään viimesen leipäsiivuni rasvalla. Hiukan huikookin minua ja aamupala on tuntia myöhempään. Kun ollaan viikonlopun aikataulussa eli menee sinne 8.45 asti ennen kun pääsee aamupalalle. Muuten hyvällä fiiliksellä herätty aurinko paistaa ja lämmin on. Kyllä tälläisenä aamuna näyttää kaikki hyvältä nyt vaan tuli taas Ukrainan sota mieleeni. Mutta ajatellaan nyt positiivisesti mikäli se on mahdollista näillä mennään. On jengiä ollut liikkeellä koko yön tossa tiellä huutoa ja möykkää on ollut. Minulla on ikkuna auki tielle päin joten kuulen kaikki huoneeseeni. Jurrista örvellystä kuuluu aika paljon huoneeseeni kun on vielä JUHANNUS.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...