maanantai 22. elokuuta 2022
Jumpaten kello 3.30-4 välisenä aikana kun ei väsytä yhtään. Tein hyvän vatsatreenin useita vatsaliikkeitä tehden.
Ei vaan minua väsytä yhtään joten tein vatsatreenit heti aamusta kello 3.30-4 välisenä aikana. Tein sit uppeja eli istumaan nousuja selin makuulta sekä lankutuksia tein edestä ja sivuliikkeet. Monta sarjaa treenejä vatsaa teki taas niin pirun hyvää treenata. Onkin minulle tullut taas hyvin massa takaisin oli painoni jo 90 kiloa mutta nyt massakuurin jälkeen on 100 kiloa painoni. Parhaimmillaan oli treeni painoni 116.8 kiloa. Oli silloin massaa aika tavalla vuosia treenaten.
Eilen pidin penkki päivän punttisalilla on tehoja tullut taas penkkiinkin. Toki on matkaa parhaaseen aikaan mutten ole koskaan panostanut hirveästi penkkiin. On minulla hävinneet yli 200 kilon penkkimiehetkin monta metriä kuulassakin ja keihäässä voitin kellokosken kisat sekä juoksun. Toki sai yksi nuori kundi juosta uusiksi ja voitti se silloin minut mutta olisin minäkin saanut paremman ajan jos olisin saanut kanssa uusia juoksuni.
Monia lajeja treenaten lapsesta asti kyllä siinä on kehittynyt hyvin toki kellokoski Ohkolan myrkyttämiseni LITIUM 1800 mg lääkkeellä veti minut huonoon kuntoo kaikella tavalla. Verenpaine lääkkeestä minkä naishoitaja K. osastolla 20 pakotti minut ottamaan vaikka kieltäydyin siitä kun en ollut lääkärime kanssa puhunut mitään verenpaineistani. Meni hetkessä silmäni huonoksi ikään kun mustia viruspalloja meni silmissäni. Jäi sen myrkyn lopettamisen jälkeen semmoinen vaalea harsomainen häiriö silmääni.
Sairastuin monella tavalla kellokoski Ohkolassa myrkyillään mitä lääkkeeksi sanovat. Minulle on melko kaikki psyykelääkkeet ainakin myrkkyjä niin sairaaksi ovat niistä monetkin tulleet. Eli ei hyvä ollenkaan sairastutetaan nuoret ihmiset lääkkeillä. Minäkin sain aikoinaan kielokodossa nuoren 26 vuotiaan pois sähköhoista RAKKAUDELLANI. Pojat valittaa kun ei seksi asiat toimi olen puhunut kemiallisesta kastraatiosta mitä näissä taloissa harrastetaan. Lääkkeet vievät halut ja kyvyn spermaa ei tule juuri ollenkaan.
Onneksi pääsin Lohjan sairaalaan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkäri M.F. vastaanotolle missä puhuin lääkäreille sairastumisestani lääkkeistään LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle. Lukekaa mitä siitä tuli minulle. Puhun paljon tästäkin asiasta mutta kun tulee uusia lukijoita kaiken aikaa blogiini.
Nyt menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi kun on minulla kello 7 alkava keittiö vuoro. Parin kaverin kanssa aloitamme silloin hommat. Hyvää aamuyötä lukijani palataan asiaan aamusta. Siunausta kaikille kansoille tällekkin alkavalle päivälle toivotaan että olisi JUMALA tehnyt työtään ihmisissä yön aikana ja saisimme rauhan maailmaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti