perjantai 16. syyskuuta 2022
Muutoksen tuulet puhaltamaan maahamme yhden puolueen maa kansa puhaltamaan yhteen hiileen siitä se roihu syntyy idealokini toimii.
Työmies on palkkansa ansainnut terveyden huolto kunniaan hoitohenkilökunnalle se mikä niille kuuluu. Sisarhento valkoiset töihin herkälle alalle mikä koskee vauvasta vaariin. Nuorisotyö sekä vanhustyö ja mielenterveys ja päihde puoli uuteen uskoon. Oman maan asiat kuntoon ennen kun maailmaa lähdette parantamaan. Toisilla on asiat kunnossa mutta on paljon väliin putoajia, maamme parhaaksi taistelemme parempaa huomista tekemään. Puolueeton maa eli emme puuttuisi maailman sotiin. Olisihan silloin rauha maassamme. Älkääkö sanoko minua maanpetturiksi olen sotilas JUMALAN armosta sotaveteraani invalidin pojan poika. Saunotin jo lapsesta Renka majalla kädettömiä jalattomia sotaveteraani Invalideja mietin jo siellä yksin soudellessani ettei enään koskaan sotaa suomeen jos vaan voin sen mitenkään estää.
Kunhan vaan ei historia toistaisi itseään sukupolvesta toiseen taas olisi pelkoa ja kauhua jos mitään jäisi jäljelle. Itken lasten puolesta pieniä jeesus lapsia menee sodassa se on hirveetä. Sääli kun syyttömiä kärsi niin paljon kumma vaan kun pahuus hallitsee. Ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen. Onhan se hirveää kun tämä paratiisiksi tarkoitettu maa planeetta tuhoutuu pikkuhiljaa pahuuden hallitessa. Miksi kysykää sitä hiljaa itseltänne kaikki pahuus on ihmisestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti