torstai 15. syyskuuta 2022

Nukkuen kello 20.50- 2.20 nyt yöllistä tarinaani.

Heräten hyvin leväneenä viimesen kerran kerran kuselle heräten. Tarinaani tälle yölle vedin parvekkeella harjan varrella venyttelyjä herättyäni. Mietin lähteä pyöräilemään yö kaupoille mutta en lähtenyt kun sataa siellä. Pitäisi minun ostaa työkalu laatikko missä olisi perustyökalut. Harmittaa kun jäi keravan pirikämppään arvokas työkalupakkini. Jäi sinne myös minulle arvokkaat tavarani ja noin 5500 sivua tarinaani noin 13 vuoden hupituomioltani. Piti minun kirja vääntää teksteistäni oli siellä painavaa tekstiä vuosien kiduttamisestani pahoissa paikoissa. Mutta pääni kesti sillä että pääsen joskus kostamaan kaikille minulle paskaa tehneillle. Kosto on suloista ja toimii kaiken aikaa, kaatuu vihollisiani jatkuvasti siellä täällä. Nautin kun sairastelee jengi ja tuupertuu tuskissaan. Minä en tee mitään vaan aika tekee tehtävänsä. Nautin kun syöpä syö lihaanne ennen menoanne ikuiseen kiirastuleen. Ja kuka mitenkin sairastelee ennen kadotukseen menoaan koette jo maanpäällisen helvetin ennen kuolemaanne. Kolme kovaa koota KAI KUOLEMAN KAUPPIAS. Olenhan hautausmaan mies siellä työskenneltyäni traktori kuskina ja muitakin hommia tehden. Tykkäsin mennä Espoon hautausmaalle kun siellä oli krematorio kaksi uunia vierekkäin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...