tiistai 25. lokakuuta 2022
Aikaisin nukkumaan illasta ja aikaisin heräten. Lähdin pyöräilemään kun ei ole koronan oireita ja kuumetta ei ollut. Menin kuppilaan juomalle.
Oli tassisalin ravintolassa lapsia monta, oli jonkun 75 vuotiaan kaverin syntymäpäivä juhlat. Onnittelin kaveria ketä luulin minuakin nuoremmaksi. Kyllä rakkaus pitää nuorena ja hyvä elämä, minun elämääni on niin paljon pilattu pakkohoidoilla ja pakkolääkityksillä. Kyllä se vanhentaa ja kun ei ole minulla omaa rakasta, ikävä on ihmisen yksin elää. Kun on vissiin kaikki linnan veljeni jo kuolleet. Ikävä on niitä linnan aikoja kun ei minua linnoissa koskaan rasitettu eli psyykattu ja kiusattu.
Ja tämä saatanan pakkohoito ja pakkolääkitys alkaa suomessa jo niin saatanasti vituttamaan. Pilaavat saatanalliset lääkärit hoitajineen vuosia sekasena pitäen. Koskaan ei minua ole linnoissa lääkitty sairaaksi sentään 12 kertaa kiinni oltuani. Riihimäen Keskusvankila oli kivitaloista paras talo lusia lukekaa miten viilattiin pojat sieltä melkein hatkaan. Leireillä olen ollut monta kertaa Seutula oli hyvä leiri olin siellä urheiluvetäjänä. Riksussa olin vankiohjaajana vedin pojille A ja B. ryhmän korikset. Miettikää nyt venkulat jos nyt enää on vanhaa liittoa jäljellä miten kenkä Keravaa kohdellaan. Harmittaa kun ei nykypolvi enää perinteitä kunnioita eivät tunnu edes tietävän mikä on vanhaliitto. Vaikka kaikki minun ikäluokkani niille pedattiin. Meillä oli Riksussa palju nurkassa ja rakensi pojat sinne uudet sellit vesineen sähköineen. Ennen oli hyvä lusia vaikka sellit olivatkin alkuun ankeita mutta teimme ne viihtyisiksi jokainen omanlaisekseen sääntöjen puitteissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti