tiistai 25. lokakuuta 2022

Päivä mennyt vähän kiukkuisella mielellä kun asiani tökkii ja koronan takia. Alkaa eristys vähän rassaamaan vaikka olen käynyt pyöräilemässä. Mutta huoneessa jumittaen paljon.

On kumminkin ikäänkun panta jalassa koronan takia vaikka voinkin liikkua muita vältellessä ja maskia pitäen. Harmittaa talomme häveli ote koronaan alkuun kun sanoin että eristää pari naista kun niilä selvät koronan oireet oli. Kysyin toiselta onko sillä korona sanoi se ettei ole vaan flunssa. Hoitaja sanoi että sillä naisella on korona. No antakaas olla yksi kaveri oli kyseisen naisen kanssa parvekkeella missä nainen oli ilman maskia. Näin miehen ulkona kysyin siltä mihin se lähtee sanoi mökilleen lähtevän. Kumma vaan oli sillä seuraavana päivänä korona, montakohan sekin ehti tartuttaa. Helvetti jos tämmöinen ote on palvelutalossa niin ei ole ihme että korona virus leviää. Tälläkin kerroksella liikkuu jengi ilman maskia. Minulle tärkeä ihminen Keravan herrasmies kuoli koronaan keuhkot kuulemma pettivät. Meni yöunet kun Hanskia mietin tunti vissiin sen kanssa vuosiin sitten juteltiin. Eli otan taudin tosissani ja toimin, kaikkeni sen eteen teen että pääsemme siitä eroon. Muuten on ollut ihan mukavakin olla huoneessa omien ajatuksieni kanssa jutellen JUMALANI kanssa. Etsikää itsestänne se pieni JUMALA niin elämänne muuttuu, olen sen sanonut ennenkin. JUMALA LOI IHMISEN OMAKSI KUVAKSEEN. Kaveri toi minulle maksamiani inkivääri juomia kolme pulloa. On inkivääri vastustus kyvyllekkin hyväksi. Ostin myös mässyjä suklaan ja karkkipussin, onhan se mukava välillä mässäillä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...