lauantai 22. lokakuuta 2022

Kävin hakemassa apteekista sylki korona testin ja kuinka olla olikin minulla korona. Maailman lopun alkuako vai kaiken uudistumista. ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.

On nenäni rusto rikottu nenäverenvuodon takia paijaksen sairaalassa siksi hain apteekista syljestä otettavan korona testin. On nenäni niin tukossa etten usko oikein testin nenän kautta onnistuvan ilman vaurioita nenässäni ja en sitä verenvuotoa enään halua mikä alkoi ohkolan sairaalassa, itsestään alkoi vuotamaan ja sitä tuli melko runsaasti nieluun jatkuvasti. Kumma vaan kun peijaksessa rikkoivat rustoa nenästäni ja jonkun putkiviritelmän laittoivat nenääni. Ottivat sen pois seuraavana päivänä ja alkoi taas runsas verenvuoto nenästä ja nieluuni. Sitten mentiinkin lanssilla meilahteen missä heti näin kolmesta enkeli naisesta että nyt avun saan, jotain laittoi lääkäri varmaan siellä nenääni ja tokenin sängyltä käytävältä kunto ihan normaali vuoto oli loppunut. Ihmettelivät kovasti miksi minut vietiin ekaksi peijakseen missä olen huonoa kohtelua kokenut. No täällä parin hoitajan todistaessa testiäni näyttikin se positiivista eli oli minulla korona. Kumma vaan tässäkin palvelutalossa pyöri muutamat oireilevat muiden seassa monta päivää. Ei ihme että tauti tartuu ihmettelen mikseivät heti eristä oireilevia siihen asti kun testi on tehty. Jos minulla olisi rahaa enemmän olisin ostanut kaikille talossa sylki testerin se on noin 8 euroa yksi testi. Ja sen voi tehdä itse ja siitä varmuus eristetäänkö. Kumma oli myös kuumemittarin kaikille näyttämä lukema kuulemma sama noin 35 pykälää. Luulisi että olisi vaikka toisilta osastoilta löytynyt ehjä mittari. Mittasi hoitaja kuka kanssa on yskinyt pitkään talossa ollessaan, sanoi se että hänellä muuten vaan yskää. Suosittelen kyllä sillekkin korona testiä, kun minullakin alkoi se kuivasta yskästä. Näytti sen mittaama kuumemittari taas noin 35 pykälää. Olen käsittänyt että kuume on koronan ensioireita ja helvetti eivät saa henkilökunta ehjää mittaria taloon. Ei ihme että se leviää porukkaan kun saa sairastuneet pyöriä muiden seassa. On se perkele että risalla mittarilla mitataan ja sitten leviää tauti talossa luulisi jos mittarissa vikaa olisi hakisivat talossa vaikka toiselta osastolta ehjän mittarin lainaksi. Mittasi hoitaja toisella mittarilla sekin näytti kaikilla olevan alilämpöä erikoista sekin on minulla ainakin on vointi melko hyvä pientä liman tuloa on keuhkoistani ja väsynyt olen yön valvoneena muuten hyvällä mielellä. Nukuin tossa hetken iltapäivästä. Miettikää miten tommoinen herkkää mieltäni koskettaa. Kun en myrkkyjään tarvitse olen monessa paikassa tutkivaa journalismiani tehdessäni sylkenyt lääkkeet viemäriin niin toitottaa henkilökunta että olen lääkkeillä terve vaikken siis ole niitä edes syönyt. Miettikää nyt perkele minua tervettä myrkytetään kaikella tavalla sairaaksi lääkkeillä niin sairaaksi olen tullut lääkkeistään. Kuuleeko Israel miksi näin voi suomessa olla ei minulle turhaan annettu Daavidin tähti sormusta vanhan rehtorin toimesta. Miksi suomessa saan ottaa pahuutta vastaan niin paljon olen kaikkien kaveri mutta mikä on suomessa kun täällä tulee polttopulloa asuntooni ja autoni rikottiin ja sotkettiin jalkani oli pois pelistä niin oli jo postilaatikko murrettu asunnostani. Venäläinen lääkäri määräsi minulle suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma myrkyn LITIUM 1800 MG mikä oli ihan myrkytysvaara niin sairaaksi tulin siitä myrkystä. Neurologiset oireet olivat vuosia ja eivät mitään kantaa siihen ottaneet lääkärit eivätkä hoitajat sanoi yksi naislääkäri OHKOLAN SAIRAALAN OSASTOLLA 20 että on minulla koknitiivisia oireita. Olen säästänyt päätäni aina tärkeämpiin tehtäviin ihmiskunnan pelastamiseksi. Miksi siis saa pahuus hallita tuntuu ihan kun olisi taivaan ISÄ vienyt teiltä järjen hivenenkin. Mutta sen takaan ja alleviivaan että niin monet tulette katumaan vielä syntymäänne. Kuka apua saa osaa sitä myös antaa lääkärit yli rajojen HIPPOKRATEEN VALA KUNNIAAN ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...