keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Aikainen herätykseni meni polin video haastattelu hyvin jää 5 mg olantsapiini lääkityskin pois minulta. Herätykseni kello 3.23 tarinaani kynällä ja koneella.

Turhaan jännitin polin video palaveria mihin osallistui omahoitajakin N. H. Synkkasi meillä hyvin sain tuotua asiani esiin sanoin pienen 5 mg olantsapiini lääkitykseni lopettamisesta. Sanoi polin hoitaja M. että syö nyt sitä vielä pari viikkoa kun on niissä niin pitkä puoliintumisaika. Lähtee aripiprazol lääke verestäni en puhunut mitään etten ole syönyt koko aikana talossa muuta kun murtanut silloin tällöin puolikkaan verikokeitten vuoksi. Mutta pelleillään nyt näiden kanssa loppuun asti. Sanon vaan että kyllä joku miettii teidän touhuja myrkyttämällä lääkkeillään herkkiä ihmisiä. Toki ovat mielenterveys ihmiset toiset niin saatanan vittumaisia ettei näistä oikein välitetä varmaan senkään vuoksi. Ihmettelen tässä talossa yhtä hoitajaa kun kehui sen edellisessä kokouksessa kuinka hyvä lääke on melkein kaikilla menevä LEPONEX lääke. Nyt eilen sama hoitaja selittikin miten vaarallinen lääke se on että ihan kuoleman vaara on sillä myrkyllä. Minulle tarjosi hupituomiollani vaasan mustan saaren lääkäri LEPONEX lääkettä sanoin sille että vain kuolleen ruumiini yli syön sitä myrkkyä enkä syönyt sitä sanoi lääkäri ettei sitä sinulle väkisin anneta. Minä antaisin JUMALANI RAKKAUTTA ihmisiin mutta tässäkin talossa on JUMALA kaukana näistä on näiltä viety tunne elämä täysin ei pyhä henki pääse koskettamaan näitä ihmisiä. Kumma vaan on se piru juuri kun minulta jää lääkkeet pois lääkärin siunauksella niin alkaa se piru tekemään työtään. Yksi minun vuosia tuntema nainen sanoi pari päivää sitten hoitajille että hakkaan oveani ja se sitä häiritsee. Sanoin talomme johtajalle etten oveani hakkaa vaan se on huono menemään kiinni. Ja en viitsi sitä jätttää auki kun tässä talossa tumma pintainen kaveri vie yhdeltä suomi pojalta yöllä röökiä sen huoneesta suomi pojan nukkuessa ovensa auki. Kumma vaan etteivät saa henkilökunta tummaa kaveria kuriin kun se niiden homma olisi, miksei henkilökunta tee kaverista rikosilmoitusta. Oli tämä samainen naisihmisen eilen mennyt sanomaan henkilökunnalle että minä tarjoen täällä siideriä jengille sanoimme tupakka kaverin kanssa kokouksessa että minä tarjosin alkoholitonta inkivääri juomaa tälle naiselle. Miettikää nyt hyvät ihmiset missä saatanassa joudun olemaan mielisairaiden seassa keidän etuja olen yrittänyt ajaa vuosia ollessani vapaaehtoisessa paikassa. Olen pelkästään asunnottomuuden takia kyseisissä paikoissa kun JUMALANI antoi minulle työksi heikkojen kiusattujen auttamisen. Kun tummalle kaverille on puhuttu asiasta sanoin että eikö heidän uskonnossa lyödä varkaalta käsi poikki. On se niin rankkaa että hiipii tumma kaveri toiselta kerrokselta meidän kerrokseen varastamaan tupakkaa yöllä vielä toisen nukkuessa. Minäkin joudun aina laittamaan oveni rosvon takia lukkoon liikkuessani käytävällä. Olen sanonut että olen 12 kertaa lusinut eikä koskaan ole kohdalleni sattunut niin sanottuja sellirosvoja. Kumma vaan on tämäkin talo etteivät saatana saa tummaa kaveria kuriin. Aina oli taloissa sellien ovat avoilla auki ja saunassa tai ulkoilussa käydessämme. Olisi kyyti ollut kylmää sellirosvoille taloissa siksi on minun outo tottua tämän talon rosvoiluun. Henkilökunta sanoo vaan että pankaa kämpän ovet lukkoon. Ei saatana ole siitä kyse vaan pitäisi henkilökunnan lyödä kaverille semmoinen ukaasi että ei se uskaltaisi varastaa. Mikseivät passita tummaa poikaa semmoiseen paikkaan missä se ei pystyisi varastamaan kun tuntuu ettei se paranna tapojaan. Toki on siinä asiassa muitakin piirteitä kun tämä kaveri keneltä tumma kaveri vie röökiä sotkee se parvekkeet ja pihan röökin jämillä ja minä jouduin siivousryhmämme kanssa siivoamaan jälkiään. Samoin kaveri heittää kivalle venäläiselle naiselle jämät pitkin pihaa mistä venäläinen kiva nainen niitä kerää ja polttaa. On tämä kyseinen kaveri vielä siviili duunissa kiinteistä alalla talonmiehen hommia se tekee. Siksi ihmettelen miksi se täällä palvelutalolla sikailee. Kun on parvekkeellamme iso tuhkis niin saatanat sekopäät heittää ihan tahallaan pitkin parveketta jämät, on parveke aina siivouksieni jälkeen parin tunnin päästä hirveässä kunnossa. Minunkaan älyni ei riitä selittämään miksi saatanat tahallaan heittävät jämät pitkin parveketta kun iso tuhkis on vieressä. Miksi saatanassa ovat monetkin mielenterveys ihmiset ilkeitä piruja.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...