sunnuntai 27. marraskuuta 2022
Nukkuen illasta kello 21-2140 välien aika heräten puheluun. Siitä nukkuen kello 1.20 asti kaveri tuli ovelleni kello 2.30 lähti se kaupoille kysyi mitä minulle tulee. On kaveri hovihankkijani.
Tuotatin kaverilla hedelmiä ja proteiini juomia yö kaupoilta, se käy liikenteessä melkein joka yö. Tykkää se pörrätä kaupoilla pasilassa ja välillä kylillämme saan sen kautta tavaraa kaupoista. Toki pitää minun alkaa tiputtamaan painoani taas alle sataan kiloon. Kun tiputin painoni jo 90 kiloon hävisi jo massaa minulta aika paljon. Luulin tulleeni vanhaksi kun tehoja puntilla hävisi ja massaa alkoi lähtemään. Sanoin hoitajille että aloitan massakuurin ja painoni nousi kasvisravinnosta huolimatta 105 kiloon.
Tehotkin parani massan lisääntymisen myötä aika hyvin sain vanhan treeni massan hetkessä takaisin. Olikin treeni painoni joskus jo 116.8 kiloa parhaimmillaan tommoinen tiukka lihanen 90-95 kilon paino oisi minulle ihan hyvä paino. Heräsin taas melko virkeänä yöllä, nyt menen vielä nukkumaan kaverin kaupoilta tuloon asti. Saan nukuttua muutaman tunnin ja kun on minulla vapaa päivä töistä vielä tänään saan levätä koko päivän.
Alkaa tämä kirjoitteluni hiukan väsyttämään minua jos nyt menen vielä nukkumaan hetkeksi ennen kaverin kaupoilta tuloa. Leukoja repii eli alkoi minua haukotuttamaan eli nyt sänkyyn ja unta kaaliin.
Palataan myöhemmin asiaan JUMALA KANSSANNE KAIKKI KANSAT MAAN JA TAIVAAN VÄLILLÄ.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti