sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Nukkumaan illasta kello 21.37 heräten kello 1.30 henkien kanssa keskustellen unessa ne tulee aina lähelle. Kysymyksiä ja vastauksia tulee päästäni unessakin.

Unessa tulee vaikeisiin kysymyksiini vastauksia ikään kun tuonpuoleisesta. Kaikkea ei herätessä aina muista pitää ne laittaa heti yöllä jo ylös kynällä ja koneella. Menen aina takaisin nukkumaan ja nukahdankin aina hetkessä. On vaan yö niin otollista aikaa kirjoitella. Kun ei ole mitään hälinää ilmassa kun kaikki nukkuu. Nukun kyllä ihmisten laittamat normi tunnit yön aikana. Tänäänkin on hyvä kun on minulla vielä vapaata töistä. Huomenna onkin sitten kaikkia rasittava keittiö duuni missä on koko päivän kiinni. Pidän muutenkin talossa aika rasitteena työtäni mikä on tiistain keittiö vuoro ja keskiviikkona ja perjantaina oleva siivousryhmä. Tienaan noin 64 euroa kuussa siitä duunista joten ei sekään kyllä inspiroi töihin. Kun olen jo ikäni puolesta eläkkeellä olen jo 66 vuotias. Joten kyllä noi duunit pitäisi olla nuorempien hommia. Pitäisi jo päästä viettämään ansaittuja eläkepäiviä olen yhteen palvelutaloon Keravalla ollut innokas menemään kun on siellä minulle rakkaita vanhuksia entinen opettajanikin on siellä. Täyttää Heikki jo 90 vuotta on sekin siellä vaimonsa kanssa. Minulle ei anna mitään tämä tekemäni mielenterveys ja päihde puoli ei näissä taloissa saa pyhää henkeä laskeutumaan kehenkään. Työnnetään tässäkin talossa hirveät määrät lääkkeitä onnettomiin sieluihin. Viedään täysin tunteet ihmisiltä lääkkeillä ja kun ei ole uskovaisia hoitajia taloissa sen tietää ettei ole rakkauden henkeä talossa. Jos olisi minun talo olisi uskovaisia hoitajia talossa laulu ja nauru soisi yrittäisin kaikilla tavoilla saada lääkkeet vähennettyä ja pois näiltä onnettomilta. JUMALAN RAKKAUS kun parantaa kaikista vaivoista olen tässäkin talossa puhunut miten minulta on hävinnyt mikreeni, astma, allergiat sun muut vaivat paha viinapiru kuoli noin 13 vuoden hupituomiollani. Mutta ei mikään tunnu menevän henkilökunnan päähän saati sitten asukkaiden. Teen niin turhaa käännytystyötäni näissä taloissa. Pyhä henki ei kosketa täällä ketään. Kulutan vaan itseni loppuun näissä paikoissa panevat hanttiin keravan palvelutaloon pääsemisessä. Karviaisen sossu ei vissiin lähde mukaan siihen paikkaan. Täytyy nyt saada itse paperityöt tehtyä Keravan paikkaan jos ei muuten lähden taksilla paikan päälle keravalle tekemään hakemuksen siihen taloon. Onhan siellä vanhempaa porukkaa mutta kyllä se olisi minulle hyvä kiinnekohta työtäni ajatellen siinä voisi viettää loppuelämänsä autellen ihmisiä, kun olen vielä hyvässä kunnossa fyysisesti ja henkisesti. Jotain tässä pitää alkaa saamaan jo aikaiseksi junnaa asiat ihan paikallaan. Kyllä täällä on tekstiä tullut kynällä ja koneella mutta on talon ilmapiiri huono. Vaihtelee se aina hoitajien mukaan ja toki omien fiiliksieni mukaan. Viestittelen tässä samalla yhden tutun huumekaverin kanssa on se ohkolassa poreissan siltä tulee viestiä pitkin yötä. On se mukava kaveri mutta helvetin herkällä kamoihin. Siunasin kerran ohkolassa kaverin mutta niin sillä vaan jatkuu huume touhu. Uskon ja toivon että RAKKAUTENI riittäisi sen parntamaan JUMALANI avulla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...