lauantai 18. helmikuuta 2023

Huomenta maailma melko hyvin nukkuneena unien maailmasta heräten taas tähän pahaan maailmaan, mitä tämä suomessa minulle on.

Olen saanut ottaa suomessa niin paljon pahuutta vastaan vuosien saatossa. Kidutettuna ollut monessa palvelutalossa syyttä pakkohoitoja ja pakko lääkityksiä. Linnoissa olin mielelläni kun ei kukaan piipittänmyt mitään 12 kertaa lusin sukulainen ja johtaja opettaja lautamiehenäkin välillä käräjilläni.Samoin kun olin Espoon hautausmaalla sain olla oma itseni siellä ei kukaan uskaltanut minulle piipittää kun oli meillä kaksi krematorion uunia vierekkäin. Olisin kusipäät istuttanut sukulaisineen vierekkäisiin uuneihin. Samoin kun minulla rahaa oli ei kukaan uskaltanut mitään urputtaa ei poliisit eikä suomen sadistinen hoitohenkilökunta. Olisin sanonut elukoille hasta la vista ja se olisi ollut menoa. Kun rakkautta ei ole raha ratkaisee ihan kaiken sen konkreettisesti kokeneena köyhät ovat nöyriä ja niitä pompotetaan. Rahalla sain mitä vaan rakkautta niin paljon kun ammensin. Kukaan ei silloin silmilleni hyppinyt ei todella uskaltanut sitä tehdä. Poikani olisivat tehneet semmoisista selvää jälkeä käskystäni. Rahalla kun saa mitä vaan on rahalla semmoinen valta. No nyt mennään näillä täytyy taas keksiä joitakin hyviä ansaitsemis keinoja että taas alan rakkautta saamaan. Pääsisin nyt vaan pois tästä paljastuneesta pirun paikasta palvelutalosta mikä alkuun näytti hyvältä punttisali talossa ja oma hieno huone halpa hyvä ruoka. Mutta alkoivatkin talossa henkilökunta piruiksi, kun lääkärin siunauksella otti minulta pienen lääkitykseni pois, mitä en kyllä syönyt koko aikana kun silloin tällöin. Kun en halua sekopäitten henkilökunnan takia sairastumaan lääkkeistään. Mutta näyttikin henkilökunta mitä todellisuudessa ovat, minua kyllä varoitettiin taloon tullessani henkilökunnasta. No eiköhän tämän talon henkilökuntakin ole jo minuun kyllästyneet kun en ole omilleni vielä päässyt kun en ole omaa asuntoa saanut. En ole mielisairas siksi en näiden saatanoiden hullun lääkkeitä syö olen entinen masentunut ja alkoholisti keneltä on viinapiru päästä kuollut. Toki olen ollut kapakka kierroksella kolme kertaa talossa ollessani. On ollut pakko vähän nollata tilannetta, vituttaa tämä touhu niin paljon kun on talon potilas kanta mitä on tahallaan sotkevat saatanat parvekkeetkin röökin jämillä ja me joudumme siivousryhmän kanssa niitä pesemään ja putsaamaan. Kumma vaan oli alkuun kun minua kehuttiin maasta taivaaseen kun vedin jengiä punttisalille sain birjardi turneen aikaiseksi. Pelaan lautapelejä porukan kanssa ja seurustelen muiden kanssa. Olin ystävällinen kaikille ja tein kuulemma talon töitä ahkeraan ylimääräisikäkin töitä. Minun huonettani näytetään aina vieraille kun se on viimesen päälle aina siisti. Kun yhdelläkin siviilissä töitä tekevän kaverin huoneessa kerran paskaakin oli lattialla. Ja huoneensa aina sotkuinen ja epäsiisti. Miksi saatanassa pilasi henkilökunta kaiken piruiksi alkaen. Minä en saa opastaa jengiä edes keittiöllä selitti yksi kumma hoitaja että henkilökunta opastaa. Pesukone oli samana päivänä kaksi kertaa tyhjentämättä joten siellä oli kaksi kertaa likaiset ja puhtaat astiat sekaisin. Samoin yksi merivoimien kaveri kuka aika henkisen paineen minulle aiheutti pitkään, sen luistaessa kaittiö töistämme jatkuvasti ja henkilökunta ei mitään kantaa ottaneet sanomisiini kaverin toimista. Tämä kyseinen outo hoitaja mistä minua kyllä varoitettiin tullessani taloon, soitteli kerrankin minun perääni kun asioilla olin että heti keittiö hommiin sanoin että panee sen saatanan merivoimien lintsarin hommiin kun minulla oli asioita. On tällä kyseisellä kaverillla tullut kaksi kertaa kahvin keittimen kahvit ja purut pitkin pöytiä ja lattiaa kun se ei osaa edes kahvin keitintä käyttää. Ja minua kieltää tämä outo hoitaja kaveria opastamasta että henkilökunta opastaa. Kyllä on hyvin opastettu samoin kun pesimme taas kerran opiskelijan kanssa jouluksi viimesen päälle kaikki roskikset, olen sanonut porukalle että peskää maitopurkit ja litistäkää ne roskikseen. Oli kumma vaan jouluna taas heitetty tölkit pesemättä ja lyttäämättä roskiksiin, maidot oli pitkin roskista ja tölkit vievät roskiksessa paljon tilaa lyttäämättä. Mutta minua kielletään opastamasta porukkaa ja kuulemma henkilökunta opastaa. Että näin tässäkin talossa menee hommat. No olen pois lähdössä niin äkkiä kun vaan asunnon saan vaikka mistä olen tämän talon palveluista saanut ihan tarpeeksi tutkivaa journalismiani tehdessäni täälläkin. Ja kaikki kaatui vaan talossa missä todella alkuun viihdyin kun sanottiin minulle polilta ettei täällä tarvitse lääkkeitä syödä. Ihmettelin vaan heti alkuun kun kumminkin alkoivat niitä jakamaan henkilökunta ilman minun ja lääkärin edes keskusteltua asiasta silloin aloin tutkimaan talon touhua.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...