lauantai 25. helmikuuta 2023

Nukkuen hyvät tunnit tänä yönä mutta aamusta kumminkin väsyneenä palvelutalon henkilökunnan aiheuttaman rasitteen takia.

Nukuin tosiaan normi tunnit mutta kun vaikuttaa jo uneni laatuun palvelutalon henkilökunnan ja miksei myös potilas aineiston toiminta ja käytös. Samaa sanoo henkilökunnasta vanha tuttuni joka lähtee juuri toiseen palvelutaloon Hyrylään. Olen sitä varoittanut kyllä siitäkin talosta ja saatanallisesta henkikökunnasta siellä jos siellä sama henkilökunta on kun minun aikana. On ainoa inhimillinen paikka ollut pitkää tutkintaani tehdessäni entinen kielokoto tikkurilassa missä olen ollut. Olin siellä ilman lääkkeitä siellä ei minua alettu niin sanotusti syömään sain siellä olla semmoinen kun olin. Osasin kyllä odottaa tässäkin talossa toimintansa kun lääkärin siunauksella otettiin pieni lääkitykseni pois. Alkoikin heti saatanallinen käytös henkilökunnan taholta. Minua kyllä varoitti jo tullessani taloon muutamat potilaat henkilökunnasta. Olin melko tarkkaan syömättä pientä lääkitystäni noin 11 kuukautta kun minulle tullesani sanottiin ettei täällä tarvitse väkisin lääkkeitä syödä. Mutta merkkasin henkilökunnan heti kun uhkasi yksikön naisjohtaja minua polin palaverissa pakkohoitopäätöksillä jos en syö talossa lääkkeitä ja lähden lentokentälle. Silloin alkoi jo iso pyörä pyörimään ja tutkintani käynnistyi tässäkin talossa. Eli mikä on henkilökunnan motiivi sairastuttaa väkisin ihmiset lääkkeillä, minut ainakin en sitten tiedä näistä pöllöistä kun työnnetään näihin moneen hirveää lääkettä leponexia. Ihmettelen kovasti kun edellä mainitsemani nainen on syönyt leponexia kymmeniä vuosia ja nyt on sillä valkosolut heilahdelleet. Kysyin vuosia tuntemaltani naiselta että onko sille tehty lääkemuutoksia, kun nyt vasta vuosia syöneenä heilahtelee sillä valkosolut. Mikä on vakava merkki leponex lääkkeen tuhoavasta vaikutuksesta. Miten helvetissä saa henkilökunta tuhota ihmisiä ja ihan tappaa myrkky lääkkeillään mitä ne monelle ovat olleet. Minutkin myrkytettiin ohkolan sairaalassa venäläisten lääkäreiden toimesta LITIUM lääkkeellä, minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri myrkytysvaaraan 1800 mg. Kumma vaan kun pääsin venäläisen mieslääkärin kanssa kunnolla keskustelemaan vain opiskelijan läsnäollessa. Sanoikin venäläinen mieslääkäri että määräsi hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Sanoin ohkolassa palaverissa missä oli paikalla suomalaisia hoitajia ja lääkäreitä venäläiselle lääkärille ettei saatana myrkytä minua saatanoiden idioottien suomalaisten hoitajien puheilla. Eli taas ja aina palaamme mikä saatana on suomalaisten hoitajien motiivi sairastuttaa ihmisiä ja miksi saavat sitä vuodesta toiseen tehdä. Palaa jatkuvasti saatanallisia suomalaisia hoitajia sekä lääkäreitäkin väärin tekemisistään. Olen tehnyt tutkintaani porukkani kanssa vuosia suomen sairaaloissa ja hoitopaikoissa ja väärinkäytöksiä löytynyt paljon. Lukekaa maailma olen niin paljon kirjoitellut ja paljastanut pahuutta suomessa. Miten helvetissä lähtee herkälle mielenterveys ja päihde alalle niin saatanan tomppeliakin hoitohenkilökuntaa. Kun vaatii tämä ala aika paljon rakkkautta ja hyvää pelisilmää. Olen aina ihmetelyt miksei ole herkällä alalla uskovaisia lääkäreitä ja hoitajia ketkä JUMALANI RAKKAUDELLA hoitaisivat herkkiäkin ihmisiä. Toki on oikeasti hullutkin niin saatanan vaikeita ihmisiä kun on niillä se saatanan piru päässään niin tiukassa. Tässäkään talossa ei pyhä henki kosketa ketään ja siihen on syynä paljon se kun viedään ihmisiltä tunne elämä täysin kovilla lääkkeillä. Minä nyt lähden heti pois tästä talosta kun vaan saan asunnon nyt haen sitä kovasti. Olisin keravalta saanut asunnon mutta kun näkyi minulla 14 vuotta vanha oikeusrekisteri keskuksen maininta 3500 euron maksusta siihen tyssäsi sekin asunto. Minulla ei pitäisi mitään olla pystyssä kun edunvalvonnan kautta kusetettiin kaikki perintörahani minulta. Olen paljon puhunut porukoille edunvalvonnan petollisuudesta kun eivät tiedä jengi monetkaan yhtään mihin sitä kautta lypsetään niiltä tililtään rahojaan vuosia. Minulla oli vuosia hyvin rahaa tilillä pitkällä hupituomiollani mutta kun siviili häämötti ja olin mielissäni että oli minulla pesämuna siviiliin veivät kaikki rahani edunvalvonnan kautta. Isäni Martti Hyvönen teki pitkän työrupeaman vielä vanhana toimi se oman työnsä ohella suojakoti yhdistyksen ilmasena valvojana vuosia kaikki minulta vietiin isäni pieni perintö. Mikä minulle oli iso raha, kostoa kaikille pahoille ihmisille sillä olen jaksanut elää ja kärsiä niin paljon. Nyt nautin kun eletään maailman lopun aikaa kaikki tuntuu sortuvan. Koronaa, sotaa, kauhua, pelkoa mullistuksia siellä täällä hah haha ei se taivaan isä tyhmä ole ja rankaisee se rankalla kädellä pahoja sääli vaan kun syyttömätkin kärsii niin kun JEESUS LAPSI RISTILLÄ.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...