torstai 9. maaliskuuta 2023
Hyvin nukkuneena kello 20-7 välisen ajan pari puhelua tuli yöllä muttei häirinnyt se untani nukahdan heti uudestaan. Kunnon aamupala syöty ja talomme salilla aamusta heti hyvät puntti treenit tehty.
Menin tosiaan nukkumaan jo kello 20 soitti kaverin vaimo yöllä Ohkolan sairaalasta kello 00.50. Nukahdin heti uudestaan kun hermoni ovat kunnossa. No antakaas olla soitti kaverini kello 1.35 kuka on nyt örveltänyt muutaman tapaamisemme kaljan juonnillaan. Jututin kaveriani ja neuvoin lepäämään ja syömään jotain ja kaljaa vähemmälle. On kaverini mukava tyyppi mutta kaljoissaan aika ailahteleva se tuntuu olevan. Kyllä toi jurri niin kummasti vaikuttaa ihmiseen, minäkään en halua örveltää jurrissa. On sekin puoli tullut tutuiksi ja kun viinapiru hävisi päästäni pitkällä hupituomiollani. Tuli muut arvot elämääni ja haluan auttaa samassa tilassa olevia missä itse olin. On minua yritetty nuoresta asti saada vieroitettua kuiville. Linnoissa viihdyin riihimäen keskusvankila oli hyvä paikka aikoinaan lusia toimin siellä vankiohjaajana veteän A ja B ryhmän koriksia vintin aulassa. Olin myös Seutulan työsiirtolassa muutaman tuomion, olin siellä urheiluvetäjän tittelillä vedin siellä urheiluita.
Oli minulla lautamiehenä välillä siskoni sen aikaisen miehen isä Erkki Kyander sekä Johtaja opettajani koulustamme Martti Oksanen sain aika junnusta jo laista piittaamattomana eli kovennettua tuomiota kun panivat ne selvänä kiltin Kai pojan kasvamaan linnoihin. Kun tiesivät etten vedä mitään taloissa, riksu oli minun aikoinan aika vapaa talo huumeista. Siksi siellä viihdyin kenkä Keravana minut pojat tunsi kun oli minulla talon ainoa fudis pallo. Kun tiesi pojat minun joka ulkoiluun tulevan palloni kanssa. Ihmettelee nykyään monet nuoret venkulan alutkin miten on voinut olla sukulainen miksi varmaan Erkki laskettiin ja johtaja opettajani tuomitsemassa minua. Niin kun sanoin tiesivän minun viihtyvän linnoissa. Kun kurissa ja herran nuhteessa olimme siihen aikaan. Olimme sitä ikäluokkaa että aina valmiina olimme, siksi ei kukaan ketään niin sanotusti rasittanut eli psyykannut ja kiusannut. Olen sitä saanut kokea monessa palvlutalossa missä olen tutkivaa journalismiani tehnyt.
Nyt siivousryhmämme työn jakoon, on se mukava tehdä jotain muutakin kun niin sanottua henkistä työtäni. Ajattelen paljon maailman tilanetta ja suurempia asioita mietin henkisiä asioita. Palataan myöhemmin asiaan yritän nyt saada kiltejä asioita mieleeni kun ilmakin on noin aurinkoinen ja hieno. Taidan pitääkkin tänään kotipäivän kun tuolla kuppiloissakin tulee niin levoton fiilis ja kylillä kun on niissä niin paljon hälyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti