sunnuntai 28. toukokuuta 2023
Huomenta kansalaiset. Oli aamupala kysyin yhdeltä nuorelta hoitajalta miksi ja kenen toimesta on minulle tehty lääke muutoksia. En ole niistä puhunut mitään oman lääkärini kanssa.
Kyllä on kummaa touhua tosiaan että tehdään lääke muutoksia, ilman oman lääkärin ja potilaan keskustelua. Pitää olla pitkäaikainen työskentely potilaan ja lääkärin kanssa vuorovaikutusta ja yhteispeliä. Tutustua pitää lääkärin potilaaseen ja sen hetkiseen tilanteeseen. Silloin syntyy luottamus potilaan ja lääkärin kesken empatiaa pitää olla lääkärille paljon että pääsee niin sanotusti ihmisen pään sisään.
Ei asiat mene sillä lailla kun palvelutalossa missä asustelen vielä hetken. Että nuoret hoitajat ja muutenkin tekee raporttejaan, ja selittää ne vaan että lääkäri määrää. Kumma vaan kun en minäkään ollut puhunut sanaakaan lääkärin kanssa kun taloon tulin. Lukekaa olen paljon kirjoitellut kun yksikin itseään natsiksi sanoma suomalainen hoitaja antoi minulle vääriä lääkkeitä. Laskiko sitten se leikkiä, minulle se vaan särähti pahoin korvaani. Olen kolmessa eri paikassa saanut vääriä lääkkeitä.
Minä en tarvitse mitään lääkettä kun niistä vaan sairastuu. Olen mielummin erikoinen ihminen, boheemi ajattelija mietin maailman politiikan arkipäivää. Maailman menoa syntyjä syviä ELÄMÄNI TARINAA ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Haluan ajatella omalla päälläni ja keskustelen henkien kanssa. Joku pitää sitä sairaana mutta mitä helvettiä se kuuluu yhdellekkään puoskarille että kuulee esimerkiksi ääniä.
Kumma vaan kun meidät suuret ajattelijat yritetään hiljentää kaikella tavalla. Ja pahinta on siis kemialla tuhota arvokkain aarteemme eli aivot. Mutta siksi varmaan jos ja kun eivät tunne henkilökunta rakkautta, siksi ovat varmaan pahat ihmiset lähteneet uralle. Nyt ulkoilemaan harmi kun ei minulla ole edes jäätelö rahaa. No katson kateellisena kun muut mässää herkkuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti